torstai 11. elokuuta 2016

Ei ehdi, ei ennätä, ei jaksa= aika varas liikkeellä





Taas nippu viime keväisiä korttia laatikon uumenista, kun ei muka ennätä enää edes kuvaamaan. Voi, kun haluaisin tehdä uusiakin, vaikka laatikot pursuaa entisiäkin. Höpsö minä.

Mihin mun aika on mennyt? Ihmettelemiseen. Siihenkin ja oravana oloon. Kamala vimma haalia ja säilöä kaikkea talven varalle. Metsässä ja aukoilla ja pihalla kulkemiseen. Keräämiseen sankoihin ja koriin kaikkea säilöttävää. Tunnustan kyllä, että mies poimii mua enemmän. Mä sitten keitän, pakastan, pilkon, purkitan, pussitan. Ja hodas, kun nykyisin olen, päivät vaan lipsuu käsistä.

Välillä on pakko etsiä lattia esille kaiken moskan keskeltä. Pyyhkiä tasot sienen muruista ja etikkatahroista puhtaaksi. Mä ainakin saan kamalan siivon aikaan säilöessä. Pyyhkeitä likaantuu ja pyykkikone pyösrii.

Kyl maar mä niin tykkäänkin haalia kaikkea ja ottaa talvella vaan säilöistä esille ja tehdä niistä ruokaa. Tiedän, mistä ruoka tulee ja kuinka se on kasvanut. Onneksi vielä ainakin jaksan edes hiljakseen tuon kaiken tehdä. Tulevaisuudesta ei sitten kukaan tiedä.

Instagramiin jotain olen kännyllä kuvaillut, mutta eihän ne nyt tähän löytyneet. Katselkaa sieltä.

Mä meen nyt lehden takkse ja toivotan mukavaa loppuviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kiitos ma-te!
    Mulla ikä alkaa jo painaa ja kaikki hidastuu. Täytyy vaan hyväksyä ja onneksi jotain sentään saa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Tulin vain sanomaan, että olet niin ihana ihminen ja kommenttisi ovat lämmittäneet ja oikein sulattaneet omaa sydäntä, jota on viime päivinä hieman riepoteltu. <3 Olet ihana ystävä ja kiitos, että jaksat kommentoida niin kauniisti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Mä täällä kyyneleet silmissä luen sun viestiä. Kiitos <3!

      Poista
  3. Upeita kortteja.

    Samat on ajatukset. Viikko jäljellä puolen vuoden vuorotteluvapaasta ja aika lentää ja valuu käsistä. Ei saa oikein mitään aikaiseksi. Pää on kylläkin aivan tyhjä. En osaa varmaankaan enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksuja töihin! Kaikki alkaa sujua ajastaan. Nauttihan loppulomasta!

      Poista
  4. Upeita kortteja.

    Samat on ajatukset. Viikko jäljellä puolen vuoden vuorotteluvapaasta ja aika lentää ja valuu käsistä. Ei saa oikein mitään aikaiseksi. Pää on kylläkin aivan tyhjä. En osaa varmaankaan enää mitään.

    VastaaPoista