maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hauskaa Vappua!

Eilen pestiin rantasauna ja kylvettiin ensimmäisen kerran tänä keväänä. Patiollakin tarkenimme istuskella, vaikka illakin tuuli jonkin verran. 
Tänään oli sitten edessä autoihin renkaan vaihdot ja pesut. Polttopuitakin siirtelin hiukan, kun olivat tien reunassa edessä. Tuo minun vanha kipeä selkä ei kyllä ollut iloinen siitä puuhasta.
Jospa illalla lasillinen kuohuvaa, kun mies osti.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

mie vaan olen niin söpö

"Tulin Mollaa piristämään keväisen sunnuntai aamun kunniaksi. Molla hipsutteli kameran sisältä ja ajattelin hetken olla paikoillaan. Kyllähän minua kelpaa kuvata, kun karvatkin olen sukinut kuntoon. Haluan toivottaa ihanaa sunnuntaita kaikille Mollan lukijoille! Nyt loikin takasin piiloon."

terveisin Majan jänö

lauantai 28. huhtikuuta 2012

korttituunauksia




Nämä kortit on menossa kuoriin ja toivottavasti ilahduttavat saajijaan.

Aamun löytö

Majalla muistetaan kalojakin ja istutetaan kukkia veteen ;)
Taas on apulainen kuljettanut kukkasipuli uuteen paikkaan. Normaalisti tuo paikka on kostea ja sammaleinen. Veden ollessa näin keväällä korkealla, kalat poskii tuossakin. Aamu heräsin hiukan uniheikkoja pois, kun näin tuon.
Hyvää lauantain jatkoa kaikille!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

ukkosta, mutta ei ullakolla

 Jyrähteli ja sähkötkin pätkäsi. Satoi enemmän ja vähemmän ja sitten tuli ihana sateenkaari.
 Hiukan tulvii, mutta ei tuo palviljonki ole vielä vaarassa, vaikka tästä kulmasta siltä näyttää.
 Laituri on vinossa ja kelluu rannan puolelta jään päällä. Saa nähdä kuinka sen käy, en osaa auttaa.
 Sumu alkoi nousta jään päälle ja taivas loisti väreissä.
Sumu peitti koko järven ja naapurit katosi sen taakse.
Tuo järvi on vaan niin vaihtuvainen. Taas meni koko ilta sitä katsellessa, ups.

kevättä Majan lähistöllä

 Vesi vaan kohisee ojissa tien reunalla.
 Tien reuna kokenut kovia. Vesi karannut hiukan väärään paikkaan.
 Minulle se tärkeä kevääntuoja kurkistelee kainosti tässä; kangasvuokko.

Vesi on vaan niin kaunis elementti joka paikassa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

jäniksen koipia, ikkunan pesu ym

 Anteeksi tosi huono kuva......puukasan takana, kompostin edessä on jäniksen takajalat:) Vilkaisin illalla ikkunasta ja jänis istui yläpihalla. Minä hakemaan kameraa ja ottamaan kuvaa tuvan ikkunan läpi. Jänis pahus heti loikkasi pois ja takakoivet jäi vaan kuvaa.

 Pari korttia korttilaatikosta tuunailin ja laitoin maailmalle. Kortteja on vaan niin hauska tehdä ja sitten niitä kertyy ja kertyy. Koukussa Kortteihin on haaste lähettää itsetekemä kortti edes kerran kuussa kaverille ja nämä menivät sinne.
Aamulla täyttelin veroilmoitusta. Ajelin sitten kylillä ruokakaupassa miehelle evästä, että jaksaa töissä olla. Sitten sainkin oikein potkimalla potkia itseäni, että sain muutaman ikkunan pestyä. Tuo kiipeäminen ja kurkoittelu alkaa jo olla hankalaa. Nyt on suurin osa pesty ja puhtaat verhotkin paikallaan. Likaiset pyörii koneessa. Ulos ajattelin viedä eli aamulla sataa 100%.
Illalla piipahdin kuvaamassa etupihan kukat.
PS. jäin muuten lukkojen taakse. Takaovi avautui ihan normaalisti ja oletin sen olevan pois lukitustilasta. Pamautin sen kiinni kunnolla, kun tuuli sitä heitteli. No lukkoonhan se meni. Onneksi etuovi oli auki. Mutta eihän tietysti ollut kenkiä. Minä tepsuttelin avojaloin yli märkyyden ja lumen, oli muuten kylmä maa.
Aamulla siivous jatkuu, jos vanhan kroppa vaan sen sallii.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

sunnuntai ja aurinko, mahtava pari :)

 Sieltä niitä nousee, ei mennyt syksyn kyykkimiset hukkaan.
 Hei maata näkyvissä.
 Tämä kaunokainen ja ei ole tarvinnut istuttakaan.
 Tämä löytyi keskeltä pahinta rantaryteikköä. Varmaan joku pikkuapulainen on sen sinne siirtänyt.
 Pieni hento kaunokainen.
 Onneksi nuo naapuritkaan ei ole kovin tarkkoja siivouksen kanssa, saa itsekin ottaa rennommin.
Kivasti kaikuu pihalla, kun tämä hiukan rummuttaa.

Olen hyvin vapauttavassa elämänvaiheessa. Tottakai minulla on velvollisuuksia muita kohtaan. Mutta tiedän, että aina on joku jossain minunkin tilalle. Missään asiassa en ole korvaamaton. Aurinko paistaa ja maailma pyörii ilman minuakin. Ahdisti lukea ihmisestä, jonka on siivottava, mentävä töihin, vaikka onkin sairas. Olen itsekin joskus ajatellut noin ja huomannut myöhemmin, että kaikki vaan sujuu ilman minuakin.
Olen nauttinut auringon lämmöstä ja luonnon heräämisestä. Olen vaan ollut niin väsynyt. Teen taas, kun jaksan.
Mukavaa alkavaa viikoa kaikille!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

keväinen harmaa lauantai

 Sumua on paljon, ei oikein edes rantaa erota.
 Viime yönä satoi ja oli lämmintä. Alapihalla on jo lumettomia alueita.
 Eilen leikkelin kukkia ja muuta ja katselin netistä viime kesäisiä Tila-ohjelmia. Nuo leikkelyt päätyy tänään tai myöhemmin laatikoiden koristeiksi.
 Ikuisuushommakin odottelee sohvan vieressä. Kolme metriä kappaa on tuossa rullalla ja toistakin verhoa olen hiukan aloitellut. Virkaillen aina televisiota katsoessa ja kun jalka antaa istua.
Pari rinkulaa, joista toista olen sormessa kantanut 40 vuotta. Nuo alkavat jo olla niin osa mua, että ilman en osaisi ollakaan. Mihin ne kaikki vuodet on menneet?
Hyvää viikonloppua ystäväiseni!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tunnustusta :)



Näin ihanan kuvan kera sain sähköpäältä tunnustuksen. Kiitos !

Olisi vastattava muutamaan kysymykseen mieltymyksistäni, ja jaettava tämä eteenpäin 5:lle kaverille.
1. Lempiruoka: kala
2. Lempimakeinen: pähkinät
3. Lempiluettava: sisustuslehdet
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Tuunaus
5. Lempielokuva:itse elämä on yhtä elokuvaa ;)

Olen mahdottoman huono jakamaan näitä eteenpäin, anteeksi.Ihania blogeja on varmaan ainakin 50.

Tein eilen taas tuliruusuja. Ne on vaan niin kivoja tehdä ja materiaalit ei maksa mitään.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Katto paikoillaan

Täällä on tuullut tosi kylmästi ja räntääkin hiukan sadellut. Minä niin odotan lämpimiä ilmoja ja istuskelua patiolla. Houh.
Poika piipahti vaimokkeen  kanssa meitä ilahduttamassa. Mies ja poika laittoivat patiolle katon jo paikoileen ja pöydän ja tuolitkin. Poika lapio lunta saunan terassilta ja patiolta, mutta vielä siellä on noin paljon :(
Positiivisena kuitenkin olen ja odotan aikaa, kun pääsen tuonne kahveekupin kanssa. Kukaan ei varmaan arvaa, mitä odotan. No voin paljastaa kevättä ja ihanaa kesää.
Mukavaa keväistä viikkoa haluan toivottaa kaikille, jotka tänne eksyvät!

torstai 12. huhtikuuta 2012

torstain tunnelmia Majalla

 Uusinta uutta stailausta miehen työautossa. Sorateillä kura hieman lentelee ja puhdas auton on vaan unelma.
 Ai lunta missä, no ehkä hiukan ;)
 Tuoli oli ihan pakko raahata oven eteen. Taustalla näkyy lumilapio varmuudeksi. Saa sen avulla tuolin kaivaa esille, kun sitä lunta sataa vielä kuitenkin.
Aika talvinen on työhuoneen ikkunanäkymä, vaikka onhan tuo lumi jo sulanutkin.
Mukavaa torstaita kaikille!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

palkinto

koukussakortteihin oli synttärihulinat 1.4. Paljon oli haasteita ja kilpailuja ja muuta kivaa. En paljon sattuneesta syystä ennättänyt osallistua, mutta olin kaiken sen ajan minkä voin.
Sain tämän palkinnon, jonka lahjoitti arkkikauppa
Aivan ihana korusetti ja kortti kera Annen terveisin.
Kiitos KK:n ylläpitäjät ja Arkkikaupan Anne!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

lankalauantai ja korusetti

Kaikkea mahdollista näköjään varastoista löytyy. Jossain vaiheessa innostuin koruilemaan ja huomasin taas nekin varastot. Eilen pyörittelin tämän korusetin. Nahkanauhaan ruskean sävyisiä lasihelmiä ja kiristeenä, kiinnikkeenä nyöristoppari. Sillä saa muuten kätevästi säädettyä kaula- ja rannenauhaa.
Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

torstai 5. huhtikuuta 2012

kiirastorstaina

 Nyt ne kukkiin :)
Pääsiäisen ajan iltapaloiksi leivoin valkosipulipatonkia ja karppipitsaa.
Patongin leivoin hiivaleipäjauhoista ja sisään levitin voita, valkosipulitahanaa ja persiljaa.
Pizzan tein karppisivuilta löydetyllä ohjeella ja soveltaen mitä aineita kaapissa oli.
Kotimainen kurkku ja tomaatti kruunaan maistelun. Miehelle jätän maistiaisia ja loput pakastan vieraita varten.
Makoisaa pääsiäisaikaa kaikille!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

virpomista, aprillia, sunnuntaita ja huhtikuuta

 Pääsiäiskynttilä lasipurkissa, jonka sisällä on pari huovutettua munaa ja kuoria.
Ehkä lapset on tuon pääsiäistipun askarrelleet aikoja sitten, en muista. Isot munat olen koristellut servettitekniikalla ja pienet ovat huovutuskokeiluja.
Hyvää huhtikuun alkua kaikille!