torstai 31. joulukuuta 2020

vuoden viimeinen päivä

 

Pieni valonpilkahdus joululta. Siellä se valo piilottelee ja tulee taas kohta iloksemme.

Hiukan jouluista lyhdyn avulla. Joulupukkikin kurkistelee takaa ja linnut hyllyllä. Koristeet vähenee joka vuosi. Ne vähätkin on jo laatikossa odottamassa ensi joulua. Lyhdyt ja kausivalot jäivät, kun tämä pimeys kaipaa vielä valopisteitä.
Joulukortteja saimme seinän melkein täyteen. Kiitos kaikille korteista! Ilahduimme jokaisesta erikseen ja yhdessä. Tässä vaan osa, kun en yhteen kuvaan saanut kaikkia mahtumaan.
Pieni hetki järven takaa valoilmiöstä. Luntakin saimme jouluksi edes hiukan.

Jouluruokaa söimme, mutta  edes ähkyä ei tullut. Kahdelle osasi varata kaikkea riittävän vähän ja kyläilyt jäi tänä vuonna pois kuvioista. Suklaata söin tänä vuonna, jota en vuosiin ole tehnyt. Onneksi siinäkin osasin olla aika maltillinen.Tämä kummallinen vuosi sai aikaan ihmeellisiä mielitekoja.
Naapurin kuusen taimia kuvailin postireissulla. Tuosta saisi moneen kotiin kuusen.
Hain aamulla eilisen postin ja sain jäljen aikaiseksi meidän "ruuhkaiselle" tielle. Meille saattaa päiväposti tulla vasta kello 16:00 :n jälkeen ja silloin on tosi pimeetä. Alle kilsa on laatikolle, mutta ei eilenkään innostanut sähkölampun kanssa lähteä tarpomaan. Onneksi on lukollinen laatikko. Kannattaa tilata lehtiä, joiden lukuarvo ei katoa päivässä. Siitä syystä meille ei enää tule sanomalehtiä.

Vuoden viimeinen päivä ja lumiräntää satelee. Kaupassa ei ole käyty, mutta ennen joulua jo varasin juustoja. Tein eilen karpalohyytelöä juustotarjottimelle. Pientä herkkua meille kahdelle illaksi.

Oikein mukavaa vuoden vaihdetta ja onnellista uutta vuotta kaikille!

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Hyvää joulua lämpimin ajatuksien kera Majalta!

 

Eilen maisema oli hyvin syksyinen.

Tänään on satanut jo hiukan lunta. Taidamme saada valkean joulun.
Tontut ovat tuoneet ovelle muistamisia ja kynttilöitä painavan kassillisen. Olen niin onnekas.

Jouluruuat, tai loppuvuoden ruuat, haimme eilen. Karjalanpaistia, pienet laatikot lanttu- ja maksalaatikkoa riittää meille koko jouluksi. Muutama siivu kinkkua karjalanpiirakan päälle ja joulutortut jälkiruuaksi kahvin kanssa. Kun kahden ollaan, ei montaa lajia voi varata. Uudeksi vuodeksi ostin juustoja herkuksi.

Huominen brunssikin jää väliin tämän tilanteen takia. Hiljakseen vaan ollaan kotona ja poltetaan kynttilöitä. Niin monta joulua jo kahden, mutta tämä on kuitenkin niin erilainen joulu. Vuosi on ollut tosi raskas muutenkin kuin pandemian takia, mutta selvitty on. Toivottavasti ensi vuosi olisi hiukan helpompi joka suhteessa. 

Minä en pidä nettitaukoa, kun live-elämä on nyt tauolla. Aina välillä on piristävää lukea tai kuunnella muiden ajatuksia ainakin jos mies lepää.

Haluan toivottaa teille kaikille rauhaisaa ja hyvää joulua!

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulun top 3

 Tiialta kopsasin tämän haasteen. Mulle tosi haaste, kun ole oikein jouluihminen, mutta koetan.

Jouluruuat:

Jos olisin yksin söisin ainoastaan kalaruokia ja salaattia, mutta meitä on kaksi. Meillä syödään jouluna perinteisiä ruokia ja valitsen niistä mieleisimmät.

Karjalanpiirakoita pitää olla. Mielellään oma tekemiä, mutta nykyisin ostan raakapakasteita ja paistan niitä. Omassa uunissa ei riitä tehot ja olossa energia muihin.

Laatikoista maksalaatikko. Sitä voisin syödä kai joka viikko, ihan parasta ja sekin  kaupasta ostettu ilman rusinoita.

Riisipuuro aattona keskipäivällä. Vatsa ei tykkää, mutta ihan parasta. Marjoja sopassa tai pakasteesta sulatettuna tietysti päälle, nam.


Joulujuomat:

Vesi ruokajuomana ja joka välissä.

Punaviini ruuan kanssa aikuisten kesken.

Piimä ruokajuomana ihan parasta myös.


Joululaulut:

Itse en laula, säälin muita paikalla olioita

Sylvian joululaulu......itkettää aina

Hoosianna....niin kaunista

En etsi valtaa loistoa......kaunista.

Aikanaan lasten laulamat joululaulut; se hetki ja tunne


Jouluelokuvat:

Mauri Kunnaksen kirjoihin pohjautuvat elokuvat, kun poika oli pieni. Niitä etsin joku joulu, kun poika asui jo pois kotona, en löytänyt.

Nykyisin katson töllöä tosi harvoin. En osaa edes avata meidän töllöä, nolo. Elokuvissa en käy eli olen ihan ulkona elokuvista.


Joulun ajan herkku:

Piparit ja homejuusto, nam. Muuten juustot on uuden vuoden herkkuja, kun kaikkea ei vaan jaksa syödä jouluna.

Joulutorttu tai kanelipulla maistuu kahvin kera. Kaneliässät on herkkua lapsuudesta, mutta tänä vuonna en tee niin. Herkuissakin on rajansa myös jouluna.

Olen löytänyt suklaan uudestaan tänä syksynä. Moneen vuoteen ei maistunut, mutta tämä kummallinen vuosi laukaisi himon.


Joulumakeinen:

Lyhdyssä odottaa suklaat taidanpa ostaa vielä levyn noiden lisäksi. Tänä vuonna suklaa puski makuhermoihin ja se on  ykkönen, kakkonen ja kolme. Laku voisi olla myös, mutta ei nyt ihan hulluksi aleta.


Joulun paras hetki:

Jouluruokaa vatsa täynnä ja keittiö siivottu.

Aaton saunan jälkeen raukea olo.

Joulupäivän hiljaisuus ja aikaa vaan olla.

( Jos on lapset paikalla, niin hiukan eri asiat nousee pinnalla. Tämä on kahden vanhuksen joulun lista)


Joulun tekemiset:

Lastenlasten tekeminen on 1, 2, 3, Jos olemme kahdestaan, oleilu, lukeminen ja jääkaapin tyhjennys

Joulupukeutuminen:
Rennot vaatteet ja hiukan ulkoiluvaatetta lisää pihalle. Yöpuvussa ei mennä koko päivää, mutta juhlavaatettakaan ei päälle panna. Maalla on puunkantoa ja muutakin pientä hommaa joka päivä.

Joulun tuoja:
Joulun tuo tuoksut, siksi leivon joka vuosi edes jotain pientä. 
Kynttilät ulkona ja sisällä ja paljon.
Joulukukka, vaikka pienikin.

Kuusta meillä ei enää ole, kun lapset on isoja. Koristeitakin on vähän, mutta joulu tulee silti.

Joululahjatoive:
Kampaajalle ja parturiin meidät kummatkin metsänpeikot. Mä voisin sen maksaa ihan itse, mutta tässä tilanteessa en uskalla mennä. Täytyy varoa mahdollisimman paljon, jotta mies edes tartunnalta välttyisi. Lapsetkin on tietysti riski meillä, mutta kaikkea ei vaan voi kieltää ja asutaan aika lähekkäin samalla alueella kuitenkin.

Kuulokkeet, jota voin kuunnella äänikirjoja ja muita, kun mies nukkuu. Nekin haluan ostaa itse, kun vaan joku muistaa ne kuljettaa meille. Kauppoihin en mene kuin ruokakauppaan.

Ristikoita sain jo tänään, kiitos. Yöpuvut näkyy hajoavan eli tilaan joulun jälkeen niitä ja muuta kotiovelle.

Lapsia olen nähnytkin ja lapsenlapsia, ihan parasta. Tonttutyttökin tulee ehkä käymään vielä, kun me emme hänen synttäreille uskallettu mennä, kun vieraita tuli monesta suunnasta.

Huh, onpa mulla toiveita. Nyt tunnen itseni ihan ahneeksi.

Muutama päivä enää jouluun ja mie listaan kasan toiveita lahjoiksi, mutta ihan itse nuo hankin, kun tilanne antaa myöten. 
Lakanat vaihdan puhtaisiin, kun vaan haluun ja voin ennen aattoa. Imurin myös lenkitän, että  jaksaa joulun levätä kaapissa hiljaa.

Kaikkea hyvää ystävät! Mie taas palailen, kun aika on.

tiistai 15. joulukuuta 2020

Joulun odotusta rauhassa Majalla


 Itsenäisyyspäivä = kynttilä pojan tuomaan lyhtyyn. Tulevaisuus ja menneisyys yhdessä = muistoja ja kunniaa menneille sukupolville ja tulevaisuuden toivoa.

Mun maisema aamulla kerran ja joka aamu se antaa voimia,
illalla levollisuutta uneen. Järvi jähmettyi jään alla. Talvi saapuu hiljalleen.
Hiukan lunta ja valoa talvipäivään. Hetken valo naapurin puiden takaa antaa voimaa arjen askareihin.
Ripottelin meidän vähäiset joulukoristeet esille ennen viikonloppua, kun ajattelin ehkä tonttutytön tulevan piipahtamaan. Hän ei tullut, ehkä jouluna. Olen jakanut koristeet jo lapsille, mutta aina jotain on jäänyt meillekin. Nämä tontut kurkistelee pikkuveskissä, jossa tonttutyttö käy meille ollessaan. He odottaa rauhassa tytön saapumista,odotus on parasta.
Lunta sateli ja grillimaja oli jo hyvin talvisen näköinen. Kai tuo kuva joulusta ja lumesta on parasta? 
En ole jouluihminen, mutta haluan ilahduttaa muita. Leivoin kanelipullia, ei kauniita, tänään.Sain ihanan tuoksun ja voin antaa lapsenlapselle, jos näen häntä.Tein myös muutaman joulutortun, oma keittämästä omenahillosta. 
Joulu on monelle erikoinen tänä vuonna. Me olemme olleet kahdestaan jo monta joulua ja se on meille ihan okei. Jos lapset tulee, otamme heidän vastaan, kun asuuvat lähellä. Onhan sekin riski, mutta elämä on. Muuten olemme kahdestaan, no kauppaan on pakko vielä mennä.

Mukavaa joulun odotusta kaikille ja yhdessä me tästäkin selvitään!

lauantai 5. joulukuuta 2020

Parin viikon hämärät kuvat

 

Välillä sataa hiukan lumiräntää ja sitten taas vettä, hämäryys vaan säilyy joka päivä

Tämä on kuvattu illalla. Ai, mistä tiedän. Kausivalot palaa vain iltaisin, kun ovat ajastimella. Melkein nuo saisi päivälläkin olla, kun ei muuten näe pihalla.
Joku päivä satoi lunta hetken ja iltapäivällä jo vesisade sulatti kaiken. Onneksi meidän pihalla ei ole ollut liukasta, kun siinä ei paljoa liikuta. Muualla ei kuulemma meinaa pysyä pystyssä. 
Joulukortit kirjoitin valmiiksi. Nyt odottavat kylillä käyntiä, että saan postitettua. 

Sain tytöltä luumuja syksyllä ja keitin ne silloin hilloksi. Nyt innostuin leipomaan piiraan niistä. Eihän se kaunotar ole, mutta kahvin kanssa maistui.
Siivosin hiukan tarkemmin ja vaihdoin paksumpia mattoja lattialla. Vaikka ei pakkasia ole ollutkaan, vanha lattia vetää jo kiitettävästi. 
Lumiukko perhe ja tontut tulivat heti kurkkimaan onko Molla siivonnut joka nurkan. Voi olla, että mulle ei pahemmin lahjoja satele tänäkään jouluna. Vähän sellainen mutina öisin nurkista kuuluu, ups.

Huomenna onkin itsenäisyyspäivä ja tänään kuntamme 390-vuotta. Juhlallisuudet saa katsoa netistä eli seuraan niitä varmaan. Leivoin kantarelli-juustopannaria huikopalaksi. Jaksaa juhlia kunnolla.

Huomenna muistelen myös äitiäni, kun on hänen kuolinpäivä. Vaikka aikaa on jo yli 30-vuotta, muisto ja kaipaus säilyy. 

Mukavaa jatkoa ja olkaahan kilttejä, kun noita tonttuja on liikenteessä!

tiistai 24. marraskuuta 2020

Ilves piipahti vierailulla

 

Olen mä hiukan reippaillut ja käynyt postin hakemassa pari kertaa laatikolta meidän lahden takaa. Menin ajoissa, kun posti tulee usein vasta vähän ennen neljää ja silloin jo alkaa hämärtää. Odottelin hiukan aikaa ennen postin tuloa ja napsin pari kuvaa. Kuvat ovat laatikolta meidän rantaan päin. Naapurin rantasauna näkyy kuvassa, mutta ei meidän majaa.
Mies lähti alkuillasta puita hakemaan ja huomasi ilveksen jäljet aivan meidän terassin edessä. Mies oli katsellut teeveetä ja minäkin olin piipahtanut terassilla pari kertaa. Rohkea ilves, kun noin lähelle tulee, vaikka valoja ja ääntä on koko ajan. Meitä se ei haittaa ja vahinko, että valvontakamerat oli ohittanut.
Lunta oli hiukan parina päivänä myrskyn jälkeen. Tuiverruksesta selvisimme parilla tunnin sähkökatkoksella ja mahtavalla äänimaailmalla ulkona. Myrskypäivinä tekee vaan ruuan pikapikaa, kun on sähköä ja muuta ei osaa aloittaa. 

Nyt näkyy satavan hiukan lunta ulkona. Luntahan moni toivookin jo satavan.

Hyvää jatkoa kaikille lukijoilleni!

lauantai 14. marraskuuta 2020

mokkapaloja ja teeri

 

Taivaskuvia tulee, kuten aina minulta. Tuo on vaan niin vaihteleva taidenäyttelyä, joka tuo minulle iloa joka päivä.

Teeriparvi lensi meidän rantapuihin ja sain tämän yhden kuvattua. No ei se keskelle kuvaa osunut, mutta kuitenkin on kuvassa.
Isänpäiväksi leivoin mokkapaloja. Noita olen leiponut jo lasten ollessa pieniä. Maistuivat hyviltä vuosikymmenten jälkeen.

Pilviäkin on taivaalla näkynyt.
Usvaa leijui lahden yllä ja naapurin rantapelto hävisi näkyvistä.
Ulkotuli paloi illalla. Tuo on kai uudenlainen jätkänkynttilä. Olemme saaneet tuo lahjaksi joku aika sitten.

Tämä pimeys on aina yhtä lamaannuttava, vaikka tätä jo useampi vuosi opeteltu. Kirkkaina öinä tähdet loistavat ja sitä käy katselemassa usein. Pienetkin auringon säteet piristävät, jos niitä joskus näkee.

Marraskuu on jo puolissa ja joulu lähestyy vauhdilla. Siitä varmaan moni saa iloa tähän pimeyteen. Itse en ole oikein jouluihminen, mutta sen jälkeen alkaa taas valo hiljalleen palata.

Marrasterveiset kaikille ja voikaa hyvin ystävät!

tiistai 3. marraskuuta 2020

joulukortteja kuutamossa

 

Viikonloppuna oli komea kuutamo edes hetkittäin näkyvissä. Mies jo huuteli saunaan, mutta kuu oli kuvattava ikkunan läpi ennen saunaa.

Saunan jälkeen sain vielä tämän kuvan jotenkin onnistumaan. Sunnuntain katselin ja ihailin kuuta ilman kameraa, kun eihän mun kuvat paljasta koko kauneutta. Kuvassa näkyy myös vastarannan mökkiläisten komeat kausivalot.
Sain jo ehkä vuosi sitten yllätyksenä joulupaperikon ja muutakin pientä jouluista askartelukamaa postin mukana. Nyt haastoin itseni tekemään niistä kortteja. Tämä sarja antaa leivontaohjeita jouluksi.
Tässä taas on joululaulujen sanoja.
Jouluviitat opastaa joulumaahan ja joulutunnelmaan.
Itse en ole ostanut uusia materiaaleja teippejä ja liimoja lukuunottamatta. Siksi ilahduin uusista materiaaleista tosi paljon ja sain niistä uusia ideoita. Kiitos lähettäjälle vielä kerran!

Kuva tänään aamupäivältä, kun vettä satoi yöllisen myrskyn jälkeen. No myrskyn, ainakin tuuli navakasti puuskissa. Harmaata oli ja on, kuten marraskuussa  tapaa olla.

Päivä vaan ja hetki kerrallaan elämä jatkuu ja ensi kuun jälkeen on tammikuu ja päivä alkaa taas saada enemmän valtaa pimeydeltä.

Voikaa hyvin ja nähdään taas täällä joku päivä!