Eilen ulkona oli pienoinen puhuri, joka tietysti katkaisi sähköt. Astan jälkeen nuo viimeiset puut ovat niin arkoja uusille tuulille ja aina joku antaa periksi. Mies käveli yöllä kilometrin matkan kotiin, kun puu oli tien ja sähkölinjan yli kaatunut. Sitähän ei muut saa mennä katkomaan kuin sähköfirman miehet. Koskaan kun ei tiedä onko virta vielä päällä.
Minä kotona käytin pientä valkoista lamppua ja mies tuli tehokkaamaan lampun valoilla tuiskun keskeltä kotiin,
Maistuipa vesi makoiselta varapullosta. Onneksi olen varannut juomavettä koko ajaksi. Vaihtelen sitä aina usein ja laitan kukkien kasteluun vanhan veden.
Tuikut ja kynttiät saivat palaa taas koko illan. Voi edes kävellä hiukan, kun valoa tuikuttaa edes hiukan. Radio myös antoi iloa yksinäiseen iltaan, kiitos pattereiden.
Puita jouduin vielä yöllä hakemaan lisää, että lämpöä riitti. Onneksi noita on puuliiterissä vielä jäljellä. Tuulessa talo jäähtyy nopeaan täällä aukkojen keskellä.
Sähköt palasivat kolmen maissa aamuyöllä. Kiitos taas ahkerien asentajien, jotka tekevät töitä tuolla pakkasessa ja tuiskussa ja kahlaavat umpihangessa.
Lopuksi jotain kaunistakin: lehtikaktusa alkaa taas kukkia. Se ei myrskyistä piittaa, kun ei ihan pakkaselle sisällä mene.
Puhureista on jotain hyvääkin; osaa nauttia kaikista mukavuuksista niiden jälkeen.
Mukavaa torstaita kaikille!