Syksy on ollut kaunis, mutta myös tosi harmaa ja valoton. Vai onko se valottomuus vaan omassa mielessä, en tiedä. Näkymä rantasaunan nurkalta joku ilta, kun jaksoin ottaa kännyn taskusta kuvaamista varten.
Miehet ovat pystyttäneet katosta traktoria ja työkoneita varten. Ylätontti näyttää rakennustyömaalta, mutta sehän se varmaan onkin.
Ilta-aurinko laski naapurin metsään autotallin nurkalta. Pienet hetket luonnossa antavat voimaa aina.
Tyttönen istui leikkimään lattialle, kun ruokaa tein. Aluksi hän oli mun seurassa, mutta leikit veivät voiton. Hyvä niin. Hänestä on ollut niin paljon iloa meille kaiken keskellä. Olemme niin onnekkaita noista lapsenlapsista kuten myös lapsista. Elämä jatkuu heissä ja se onni, kun tulevat ilahduttamaan meitä.
Tänään poltin ikivanhoja kuittejani grillillä. Ne olivat odottaneet poistoa jo pari kuukautta työhuoneen lattialla. Miksi ei voi poistaa ajoissa ja hävityskin vie kuukausia? Miehen kuitit on lajittelematta, houh.
Syksy on ollut tosi "kiireinen". Kaikki tuntuu painavan päälle. Omat asiat, lapsen asiat, pää vaan surisee. Osaanko tukea lasta suuressa surussa ja auttaa edes jotenkin? Omat päätökset tulevaisuuden suhteen? Onko minulla oikeita sanoja, onko mun halaus riittävä? Olen lieden äärellä ja teen heille ruokaa, vanhan ajan muistojen, kuuntelen, en voi muuta.
Kiitos ja halaus teille lukijoille! Kiitos soitoista ja tuesta! Olen niin kiitollinen kaikesta.
Valon pilkahduksia syksyynne! Tulen taas paikalle, kun aika on ja voimia.
Rakkaudella Molla.
