Maaruskaa näkee paljon jo metsässä kuivuuden takia. Kaunista, mutta jotenkin surullista tähän aikaan.
Lentokoneiden reitti kulkee meidän yli. Monta kertaa päivän aikana näkee koneita taivaalla. Ihmiset matkustaa eri syistä eri paikkoihin.
Joku päivä seisoin meidän tien päässä ja ajattelin, kuinka hyvä tunne jäädä siihen. Enää ei ole pakko lähteä, saa vaan seistä tien päässä, kotona. No kaupassa minunkin on käytävä, mutta muu meno on hyvin vähäistä. Paljon on saanut aikanaan mennä töihin ja nyt saa vaan olla. Olen onnekas.
Äitienpäiväruusu on istutettu penkkiin ja kuinka kauniisti se kukkiikaan. Yritämme saada sen talvehtimaan tuossa. Mulla oli monta ruusuja ja ne menestyi monta vuotta ulkona. Kunnes tuli melkein lumeton talvi ja ne jäi peittämättä ja kaikki palentui.
Grillipolulle vein kynttilät lyhtyihin valaisemaan polkua.
Järvellä oli niin kaunista hetken, kun aurinko laski.
Nyt taas kaipaan kunnon kameraa,
tuo melkein viisitoista vanha ei vaan pelitä enää, no kännyllä mennään nyt.
Aurinkokennovalaisimia löytyy
ja oikeita kynttilöitä lyhdyssä,
ja taas kennovalaisimia, kun ne vaan on niin vaivattomia ja ilahduttavat joka ilta.
Sieniä alkaa nousta tännekin ja lähiruokaa siis on tarjolla. Voiko ihminen olla onnellisempi? Lähiruokaa, valoiloa järvellä aamusta ja illasta, oma sänky omassa kodissa. Mulla on kaikki ja nyt ehkä on aika nauttiakin.
Me kaksi varista jatkamme venetsialaisia täällä.
Toivotan oikein hyvää alkaa syyskuuta kaikille!