
Aloittelin tytölle leikekirjaa ja nyt odottelen loppu materiaaleja.
lauantai 11. marraskuuta 2023
Sateen ropinaan harmaassa päivässä
lauantai 21. lokakuuta 2023
lokakuinen tervehdys
Kuukausi meni ilman postauksia. Tämä kuva on meidän leikki-, padel-, ulkoliikuntakentän päältä syyspilvistä juuri ennen sadekuuroa.Sain kunnon flunssan ja hunajateetä meni isossa kupissa pitkin päivää. Nyt alkaa hiukan helpottaa, vaikka yskää on vieläkin.
Myrskyä on ollut melkein joka päivä, ainakin joka toinen. Eräs ilta kuului kamala pauke. Harjat kaatuivat pihalla ja ikkunalaudalle lensi oksa. Onneksi ei pahempaa.
Keittiön pöytää kaunistaa kukkakimppu ja kaktuskin teki pari kukkaa.
Tänään jaksoin jo kauppareissulla hakea muutaman callunan ja kanervan piristämään sisääntuloa.
Maa oli huurteessa pitkälle aamupäivää. Luntakin taisi olla joku päivä hiukan maassa. Mulla vaan päivät taas katosi nenäliinan poimuihin.
torstai 21. syyskuuta 2023
höpinää myrskystä ja syksystä
Iltaa pitkästä aikaa!
Syyskuu on jo loppupuolella, mihin tämä aika juoksee?
Lyhdyn nostin jo pöydälle, vaikka kesäkukka kukkii vierellä. Illat alkaa jo hämärtyä ja onhan tuosta pieni ilo illalla.

Tilanne pihalta lakaisun jälkeen. Roskia tulee valtavasti koko ajan. Myrskykin puhalteli aika kovasti. Onneksi ei vahinkoja sattunut meille eikä lapsillekaan. Toinen asuu maalla puiden keskellä ja toinen lomailee vaunun kanssa metsässä.
Myrskyt on täällä niin erilaisia kuin ennen maalla. Täällä vaan toteaa, että onpa tuuli ja vettäkin tulee kaatamalla Jos nuo lähipuut kaatuisi, niin voisihan ne tulla meidän katolle.
Maalla seurasi tilannetta eri tavalla. Syöpyykö tie sateessa, onko tiellä puita tai naapurin katolla. Sähköt myös meni herkimmin pois, no on täälläkin ollut yli tunnin katkos jo. Maalla oli puusee, ulkosauna, vettä sai kaivosta tai järvestä, oli varavoimaa jääkaappiin ja pakastimeen. Täällä ei saa edes vessaa käyttää, jos ei ole sähköjä. Vettä meillä on aina varastossa, kaasulevy ja -pullo ruuantekoon, kynttilöitä ja taskulamppuja varalla.
Kaikkea sitä miettii joutavana. Ennen oi vaan luonnossa kiinni ja keskellä, nyt muka niin kaukana. Asioilla on puolensa ja aikansa.
Kurpitsa kukki sinnikkäästi, kun tyhjensimme kasveja pois. Se ei varmaan enää satoa olisi tuottanut. Iso kurkku löytyi vielä lehtien seasta, kun perkasimme niitä. Kasvihuone vietiin katokseen ja lehdet kompostiin eli talvi saa tulla.
Haravoida saa pihaa useamman kerran ja puutarhakalusteet kantaa suojaan.
Puumalassa on hyvä satamakamera, jota tulee seurattua. Illalla siinä näkee komeita auringonlaskuja. Yhtenä päivänä bongasin tutun auton parkkipaikalla ja kuvatahan se piti ja laittaa asianomistajalle. Kiva sattuma.
Hyvää syyskuun loppua kaikille!
Meillä on sukukokous viikonloppuna tuossa aika lähellä. Yritämme jaksaa mennä sinne. Olisihan se hiukan vaihtelua tähän kuplassa olemiseen.
tiistai 5. syyskuuta 2023
Sieniä ja taivaan kauneutta
Eilen illalla katselin taivasta omalta takapihalta, kun se loisti aidan takana.Nappasin kännykän ja taapersin meidän kadulle ja nappasin avarimmilta paikoilta muutaman kuvan. Rannalla tottui, että avaruutta riitti kuvaamiseen. Täällä täytyy poistua omalta neliötä aitojen takaa, että saa edes jonkinmoista kuvaa. Taivas oli upea eilen, vaikka eihän kännykkä sitä osaa toistaa. Näissä tilanteissa on oikeaa kameraa ikävä.Olen puuhaillut jotain pientä. Pikku neidille tein oveen pikku taulun. Löysin laatikosta kirjontakangasta ja muutaman lankanipun. Suurimman osan noistakin lahjoitin ennen muuttoa pois, mutta mukaankin riitti.
Kanttarelleistakin edes yksi kuva löytyi. Nämä siivosin kyläreissulla ja sain kastike tarpeet mukaan.
perjantai 18. elokuuta 2023
Muistojen poluilla
Viikko sitten ajelimme Ahvensalmelle, jossa asuimme noin 20 vuotta. Tässä on näkymä Ahvensalmen kauniilta hautausmaalta. Kiertelimme ja katselimme hautoja. Tunsimme heistä melkein kaikki. Monta muistoa tuli mieleen.
Hautausmaan kappeli on pieni. Sieltä siunataan vainajia ja jouluaattona on hautaushetki. Usein kävelimme sinne naapurini kanssa ja siitä se joulu aina alkoi.
Pysähdyimme sitten Oraviin ja nautimme makoisat kahvit Oravin kyläkaupan kahviossa. Siinä on myös ravintola samassa rakennuksessa ja hotelli vieressä. Lähitienoilla on myös vuokrattavia lomahuviloita. Kaunis paikka kanavan varrella.
Oravin silta kuvattuna vanhan kaupan puoleiselta rannalta.
Ahvensalmi ei ole paljoakaan muuttunut kolmeenkymmeneen vuoteen, jonka olemme olleet sieltä pois. Kyläkauppa ja -koulu on lakkautunut sieltä ja joku maatila on laajentunut ja muutama talo on tyhjillään. Kaunis paikka sekin ja hyvä kasvattaa lapset maalaismaisemissa, jossa silloin palvelut oli hyvin saatavilla.
Oravista on poistunut pari kauppaa, neuvola, pankki ja posti, kuten maalla on yleistä. Matkailu on tuonut uuden kaupan, ravintolan, hotellin ja paljon muuta. Linnansaaren luonnonsuojelualue on aivan vieressä ja laivalla pääsee muuallekin.
Olisimme olleet tervetulleita ainakin muutamaan paikkaan, mutta en jaksanut nyt kerralla enempää. Ajelimme sitten Enonkosken kautta kotiin. Sieltä jäi kaikki kuvat ottamatta, kun väsymys iski.
Tänään siivoilin norkkoja ja muutakin pois lattioita, että viikonloppu sopii sisään.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
keskiviikko 9. elokuuta 2023
elokuun 9.
Tämä oli alkusoittoa norkkojen satamiseen joka paikkaan. Viikon jo ainakin joka paikka on ollut noiden alla pihalla. Voimakas tuuli ja sade lennätti nuo kaikkialla. Joka päivä sai lakaista pihat ja silti niitä oli oven edukset sisälläkin täynnä.
Tänään näytti ulkona rauhallisemmalta ja yhdessä miehen kanssa siivosimme etu- ja takapihan. Ainakin hetken voi istua puhtaalle tuolille ja nauttia ulkoilusta rauhassa.
Myrsky meni täällä ohi tuulenpuuskilla, muutamalla sadekuurolla ja ukkonenkin jyrähteli pari kertaa.
Väsäilin muutaman vaatteen barbille. Käsin ompelin, kun ompelukone vei paljon tilaa ja kaikkea en sillä olisi osannut ommella. Muutama vaate oli noiden lisäksi ja onneksi saajalle kelpasi. Ajattelin vielä ommella jotain talvisempaa, kun tuo barbi jäi mulle vielä malliksi. Kaavoja mulla ei ollut eli malli on tarpeen.perjantai 28. heinäkuuta 2023
kukkia ja ikäkriisiä
Naistenviikon kukat loistavat vieläkin pöydällä. Kukkakimppu piristää arkista elämää. Kiitos puolisolle kukista!
Saimme myös parit yllätysvieraat. Kesä saa ihmiset liikkeelle. Vieraat tuo aina uusia ajatuksia ja taas jaksaa eteenpäin. Voisipa toivoa kerran viikossa juttuseuraa. Onneksi lapset piipahtelee ympäri vuoden, muuten erakoituisimme kokonaan.
Mulla on ikäkriisiä aina, kun lapset vanhenee. Kuinka he alkavat olla vanhempia kuin äitinsä? Poika täytti täysiä kymmeniä ja saimme kutsun kakkukahveille heidän kotiin. Kiitos heille kutsusta! Taivas alkoi tummua ennen sadetta, kun olimme lähdössä kotiin.Sateenkaari vilahteli tullessa. Liikkuvasta autosta en kännyllä saanut parempaa kuvaa. Sateenkaaren päässä on aarre, olen kuullut. Löysimme se omasta kodistamme. Oma koti on aina kullan kallis, missä se onkaan.


























