perjantai 28. heinäkuuta 2023

kukkia ja ikäkriisiä

 

Naistenviikon kukat loistavat vieläkin pöydällä. Kukkakimppu piristää arkista elämää. Kiitos puolisolle kukista!

Saimme myös parit yllätysvieraat. Kesä saa ihmiset liikkeelle. Vieraat tuo aina uusia ajatuksia ja taas jaksaa eteenpäin. Voisipa toivoa kerran viikossa juttuseuraa. Onneksi lapset piipahtelee ympäri vuoden, muuten erakoituisimme kokonaan.

Mulla on ikäkriisiä aina, kun lapset vanhenee. Kuinka he alkavat olla vanhempia kuin äitinsä? Poika täytti täysiä kymmeniä ja saimme kutsun kakkukahveille heidän kotiin. Kiitos heille kutsusta! Taivas alkoi tummua ennen sadetta, kun olimme lähdössä kotiin.
Sateenkaari vilahteli tullessa. Liikkuvasta autosta en kännyllä saanut parempaa kuvaa. Sateenkaaren päässä on aarre, olen kuullut. Löysimme se omasta kodistamme. Oma koti on aina kullan kallis, missä se onkaan.
Tänään on satanut koko päivän. Kastuinkin kunnolla, kun rollaattorin kanssa kaupasta tulin. Poika sanoo sitä äiteen mopoksi. Tänään olisi mopo vaatinut tehokkaamman koneen, että ei olisi kastuttu.

Kohta on elokuu, sadonkorjuun kuukausi. Mulla taitaa sekin jäädä väliin, kun matot on likaiset. Mutta näillä mennään päivä kerrallaan ja ihailla muiden saaliita.

Voikaa hyvin ja nauttikaa loppukesästä!

5 kommenttia:

  1. Kukat piristävät aina. Minäkin sain auringonkukkia puolisolta. Ne laitoin ulos olohuoneen ikkunan eteen maljakkoon, että säilyvät pitkään.
    Kyllä on ollut rankkasateinen heinäkuu. Uskomatonta, että toisella púolella maapalloa on metsäpalot ja kova helle. Sekaisin on sääolot nykysisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muuttuu, säät muiden mukana. Nautitaan hetkestä, huomisesta ei tiedä.

      Poista
  2. Näinhän se on, että oman vanhenemisen näkee lapsista ja kieltämättä myös peilistä 😊
    Ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka peilit kiertäisi, niin lapset muistuttaa. Onneksi piipahtavat muistuttamassa meitä vanhoja <3

      Poista