sunnuntai 2. joulukuuta 2018

lunta sataa ja tontut vaan nukkuu


 Nuo on teeriä jäällä, vaikka näyttää puiden lehdiltä. Kameran tehot ei vaan riittäneet. Jos lähemmäksi meni, ne kohteliaasti siirtyivät kauemmaksi. Ainakin viisikymmentä niitä oli jäällä seurustelemassa.
 Tein joulukortteja lopuista jouluisista tarpeista. Taitaa olla ensi vuodenkin kortit nyt valmiina.
 Pakollinen taivaskuva pilvimuodostelmasta.
 Joulukortit odottaa postitusta kuorissa. Hyvä minä, kerrankin ajoissa.
Tontutkin viihtyy vielä huovan alla unilla. Nyt on vielä hyvä lepäillä ennen kiireitä.
 Kynttilät nostin jo viikolla ikkunoille. Täällä ei tarvitse miettiä häiriintyykö naapurit liian aikaisin laitetuista valoista.
Sain juustomaitoa ja tein siitä pannaria. Olipa hyvää. Entisessä paikassa tuosta saimme nauttia usein. Nyt tuota herkkua saa tosi harvoin.
 Tänään heräsimme lumisateeseen.
 Maisema oli sateen vuoksi utuinen.
Kynttilä syttyi ensimmäisen adventin kunniaksi. Joulunodotus on virallisesti avattu myös meillä.

Hyvää joulukuun alkua! Muistakaa joulu tulee joka vuosi, vaikka kaikki ei ole niin tiptop.

2 kommenttia:

  1. Ihana ja rauhallinen joulunodotus tunnelma huokuu kuvasarjastasi. Oli varmasti hienoa nähdä teeriä noin paljon kerralla, itse törmännyt kaksi kertaa yhteen yksilöön. Rauhaisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan tekeminen keskeytyy, kun järvellä parvi teeriä on. Täällä vaan villieläimet on tosi arkoja ja kuvaaminen on sattuman kauppaa.

      Poista