Työhuoneen hyllystö on ihmeen siisti.
torstai 24. maaliskuuta 2022
terveisiä metsämajalta!
Työhuoneen hyllystö on ihmeen siisti.
tiistai 8. maaliskuuta 2022
maaliskuun 8.
Vuoden ensimmäiset tulppaanit ilahduttavat pöydällä.Eilisiltainen auringon lasku
Tämän päivän sademäärä
Grillikodan katto on lumen peitossa. Onneksi on vanha runkoinen, että lumet saa rauhassa olla. Muilta katoilta on lumia tiputeltu useamman kerran. Jospa nyt ei enää tarvitsisi katolle kenenkään mennä.
perjantai 18. helmikuuta 2022
meilläkin on lunta, yllätys
Muutamana yönä on lumet tulleet ihan ryminällä. Herättää hyvin, kun katto paukkuu ja ruskaa keskellä yötä. Kaide taisi ainakin saada osumaa ja mitä muuta onkaan lumen alla. Tätä ovea emme talvella käytä eli keväällä tarkistetaan loput tuhot.Tulihan sieltä sitten kourutkin alas samassa rytinässä. No ehkä olikin jo aika vaihtaa uudet.
Ikkunasta vielä sai kuvattua valon pilkahduksen ennen lumisadetta, vaikka lumi jo alareunan peittää.
Välillä lunta tulee, että ranta häviää näkyvistä. Toisinaan räntää tai vettä kohisemalla. Tiet ja pihat ovat möykkykasoja, vaikka niitä puhdistetaan koko ajan. Onneksi tila riittää lumen varastointiin täällä maalla.
torstai 3. helmikuuta 2022
Hups, se on jo helmikuu
Mukavaa helmikuuta kaikille!
Minäkin sain aikaiseksi postata tänne ja muutaman kuvankin napsin tänään. Niin monta asiaa on kesken, mutta niistä ei ole kerrottavaa ennen kuin tapahtuu todella. Olen opetellut tekemään asioita uudella tavalla, no ainakin ruokaa. Työhuonetta käyn läpi, välillä fiilistellen ja välillä roska-astiaa täyttäen.
Meilläkin on lunta kuten varmaan melkein koko Suomessa. Meillehän tämä ei ole uutta, vaikka välillä täälläkin on vähemmän lunta ja enemmän jäätikköä.Potkuri on pihassa, kun sillä saa näppärästi ilman kantamatta roskia viedä. Meillä on roskis mäen päällä ja sinne matkaa kertyy. Nyt kun olen raivannut kaikkea, myös roskiin kertyy painoa. Taitaa olla tikkaatkin lumen alla, kun poika kävi lumia tiputtamassa. Onneksi on suojassa aurauskalustoa ja voihan sitä vielä täällä alhaalla tarvita.
Kävimme tänään ruokakaupassa ja katselemassa kylillä lumisien maisemien keskellä olevia talon kattoja. Paljon on sinnekin rakennettu sen jälkeen, kun me lähdimme maailmalle ruokarahoja keräämään.
maanantai 17. tammikuuta 2022
tammikuinen tervehdys
Lunta oli puissa välillä, että kaikki peittyi näkyvistä. Puuliiteristä näkyi vaan pieni nurkka.Aurinko on pilkistellyt ja valaissut puiden latvat ja kuukin pilkistää.
Kuu paistoi vasemmalla ja taivas loisti punaisen, lilan ja sinisen sävyissä.
Kuu pilkisteli oksien välistä, mutta eihän se kännyyn tallentunut.
perjantai 7. tammikuuta 2022
Muutosta tulossa, mikä tekee kodin
Elämä on täynnä muutoksia. On aika kerätä oman elämän raameja, haalia tavaraa ympärille. Isompi pöytä, jonka äärelle perhe mahtuu, useampi sänky, kaappeja kaikkien vaatteille jne...
Lapset muuttaa pois ja tarpeet muuttuu. Joku ihmettelee isoa asuntoa. No lapsilla on puolisot ja lapsia, haluamme heidät majoittaa tänne. Asumme keskellä ei mitään ja hotellit on kaukana. Iso pakastin säilöö ruuat, kun kaupat ja kuppilat on kymmenien kilometrien päässä. Mikä ilo on herätä lapsien ääneen aamulla ja höpsötellä yöasuissa pitkin aamua lapsenlapsien kanssa.
Sitten tulee eteen asunnon iso remontti, johon meillä ei ole varaa tai emme halua lainaa enää tässä iässä. Ja alkaa tulla sairauksia kummallekin ja kaiken hoitaminen vaikeutuu. Lapset auttaa, mutta heillä on oma elämä.
Tulee tarve etsiä uusi asunto. Onneksi meillä on eräs, joka haluaa ja on varaa korjata tämä meidän kotimme. Tämä on ollut vuosikymmeniä meidän turvapaikka, ensin mökkinä ja nyt kotina.
Muutossa on tärkeää kenen kanssa muuttaa ja meillä se helppo.
perjantai 31. joulukuuta 2021
Hyvää uutta vuotta 2022!
Joulu meni miehen sairastaessa. Onneksi ei ollut sitä pahaa koota, kun tyttö oli meillä vapaapäivillään. Jouluruokia pakastin, kun kahdestaan ei kaikkea jaksettu syödä. Mies saa nauttia niistä, kun aika on. Tytön vaunun lämmitys reistaili ja kaksi "viisasta" naista ei kaikkea osannut. Sähkön avulla hän tarkeni koiransa kanssa nukkua vaunussa.
Mielenkiintoinen joulu ja ihan hyväkin olosuhteet huomioon ottaen. Erilaisia muistoja ainakin jäi ja siitäkin selvittiin. Mieskin alkaa olla paremmassa kunnossa.
Kahdestaan vietetään tätäkin päivää ja halusin täälläkin piipahtaa.
Toivottavasti ensi vuosi on kaikilla parempi ja onnekas!
Voikaa hyvin ja olkaa terveinä!





