keskiviikon postireissu

 Aamulla oli tosi kaunista, kun aurinko alkoi valaista järveä. Kaipasin taas kunnon kameraa, sillä ehkä olisin edes hiukan saanut värejä kuvaan.

 Postireissulla kuvailin sammalta puiden alta.

 Peltotien takaa näkyy hiukan peltoa ja järveäkin.

 Tässäkin oli kunnon metsä ennen Asta-myrskyä ja nyt vaan risuja ja heiniä. Istutetut taimet ei tuolta vielä erotu.

Meidän kotitie; kapea ja mutkainenkin. Koko tie on yhtä kävelytietä, kun liikennettä ei oikeastaan ole. Tien vieressä on vielä muutama puu naapurin mailla, mutta talven aikaan nekin hakataan kuulemma pois. Nyt on ainakin kuva muistoksi ja eipä sitten kaadu ainakaan tielle myrskyssä.

Alkuviikosta oli hääpäivämme ja minäkin taas vuosia täytin. Kaupungissa kävimme asioilla ja samalla syömässä. Muuhun juhlaan ei ollut aihetta.
Moni karsastaa nykyisin vanha sanaa, mutta itse koen olevani vanha, en seniori, enkä mikään muukaan. Vanhuuseläkeläinen on vanha ja sillä siisti. Aikuisuus ja nuoruus on eletty ja on tään aika.

Mies sai flunssan ja kauhulla odotan sitä itselle. Keväällä olin kipeänä tosi kauan. Mutta e on vaan otettava vastaan, mikä on tulossa. Jospa mies malttaisi lepäillä tarpeeksi.

Mä yritän kannella puut ja kokata jotain, joka maistuisi miehelle. Onneksi syystyöt alkaa olla paketissa.

Mukavaa viikon jatkoa teille lukijani!