perjantai 21. lokakuuta 2022

Kultahääpäivä


50-vuotta sitten tuli luvattua ja eihän siitä voi lipsua. Aika on mennyt kuin siivillä. Olemme saaneet elää täyttä elämää, on ollut ylä-, ja alamäkiä. Yhdessä jatketaan eteenpäinkin.

Kahdestaan olemme eli emme juhli, ehkä sitten kun täysi 100 on täynnä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

lauantai 8. lokakuuta 2022

Kävelyllä rantaraitilla

 






Puruvesi on muutaman askeleen päässä meidän kodista, vaikka ei näy ihan ikkunoista. Eilen oli kaunis syyspäivä ja innostui kävelemään rannalle. Tuossa rannassa on lasten leikkipaikka, padel-kenttä ja festivaalejakin tuossa on aikaisemmin ollut. Aivan mahtava alue ja siisti ainakin tänä kesänä. Taaempana on venesatama. 
Kaunis paikkahan tämä on asua ja kaikki on lähellä. 
Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

maanantai 26. syyskuuta 2022

Syksy saapuu ison kirkon juurelle

 

Taas on taivasta kuvattu. Maisema kuin kesällä, vaikka on jo syyskuun loppu.

Ruskaa meidän takapihalla. Hiukan väriä välissä, kun monenlaista puuta on.
Kesällä saatu kukka vaan jaksaa kukkia. Pakkasia täällä ei ole ollut vielä.
Elämä jatkuu hiljalleen ja kaikkeen tottuu ajan kanssa. 

Mukavaa syksyn jatkoa ja alkavaa lokakuuta!

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Valoja ja kukkia

 

Ostin pari aurinkokenno valaisinta takapihan pöydälle omaksi iloksi. Sähköjuttuja en hankkinut tässä maailman tilanteessa ja vanhassa kodistakin niitä voi hakea. Katsellaan tilannetta ja haetaan, jos tilanne sen sallii. Kaipasin vaan tuonne pientä piristystä.

Poika palkittiin nuorena yrittäjänä ja minä äitinä sain kukat. Oli niin komea kimppu, että kuvaan ei mahtunut. Ruuankin sai syödä kuin puu varjossa ja vieläkin osa tuosta on maljakossa. Olen otettu kunniasta saada tuo kimppu, kiitos.
Kävimme ostosreissulla katsomassa vävyn hautaa, joka oli saanut kiven. Hautausmaa oli niin kaunis. Saimme taas suru-uutisen. Tämä elämä on luopumista rakkaista, sielunmaisemasta. Nyt on vielä pakko jättää hautajaisetkin väliin, kun meille matka on liian pitkä. 
Tyttö aina totesi, että etu-ovemme on autio ilman kukkia. No oli meillä lyhty ja iso nimikyltti, mutta nyt on myös kukkia. Kauppareissulla löysin ison ruukun ja siihen syysväriä.

Elämä on kotihommia, jotka vie joka päivän enemmän aikaa. Lepohetkiä tarvitsemme molemmat enemmän, mutta sitähän vanhuus on. Hiljaista hissuttelu aamusta iltaan ja onneksi meitä on kaksi. Syyskuu on jo puolessa, joka tuntuu uskomattomalta. Kynttiläkausi on jo alkanut ulkona ja pari tuikkua poltin jo sisälläkin.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille!


tiistai 23. elokuuta 2022

elokuun värejä

 

Sain heinäkuussa nämä kaksi kukkaa. Niiden värit sointuu yhteen niin hyvin ihan satumalta. Ja ne ovat vielä hengissä ja kukkivat niin komeasti.

Eilen katselin värimaailmaa ikkunasta ja innostui ulos kuvaamaan. Jo meidän kujalla taivas loisti puiden takana.
Autotallin nurkalta ilmestyi näin komea näkymä. Jospa olisin jaksanut rannalle asti, olisi ollut varmaan kaunis näkymä.
Meidän kuja toiselta suunnalta. Meidän ovi on melkein perillä, tuossa kellertävässä kohdassa.
Elokuu on loppupuolella ja syksyn tuoksuja on jo ulkona. Lämmintä on ollut. Mä olen nauttinut, kun saan ulkona vaan istuskella. En jaksaisi enää noin kuumassa tehdä mitään tai matkustella. Sisällä meillä on viileää, kun kaihtimet on kiinni ja ilmalämpöpumppu viilentää tarvittaessa. Yöt alkaa jo olla viileitä eli silloin voi tuulettaa ikkunoista.
Koti on ihan kiva ja toimivakin meille. Ulkomaailmaan en ole vielä jaksanut tutustua, no ruokakaupan tiedän. Nuorena muutto on mahdollisuus, seikkailu, alku uuteen, mutta tässä iässä ihminen ei enää sopeudu uuteen nopeasti. Eli opetellaan kaikkeen hiljakseen ja nautitaan pikku asioista.
Mukavaa jatkoa ja kiitos, kun jaksatte lukea mun höpinöitä!


torstai 11. elokuuta 2022

vettä, taivasta, kanervia

 


Kun nostaa silmästä ylös, näkee täälläkin kauniita auringonlaskuja. Kurkkiakin näin taivaalla eräänä iltana kuin myös parvia pikkulintuja. Kaikkialla on kauneutta, kun sen huomaa arjessa.
 

Ajelimme entisiin maisemiin, kun mies haki renkaat ja muutakin pientä sieltä. Niin kaunista ja tuttua, mutta myös uutta ja erilaista. 
Kanerva kukki metsäpolun varrella.
Tuttu polku, jota olen tallustellut useamman kerran.
Lämmintä on vielä piisannut, mutta välillä viileää ja ukkosia ja sateita. Päivä menee täälläkin aamusta iltaan. Syksy lähestyy ja tähdetkin on jo ilmestynyt öiselle taivaalle. 
Toivon teille lämpimiä, hämyisiä elokuun iltoja!
Palailen taas, kun on kertomista tästä meidän arjesta!

tiistai 2. elokuuta 2022

pienet hääjuhlat

Saimme osallistua viikonloppuna poikamme häihin maailman suurimmassa puukirkossa täällä Kerimäellä.
 
Kirkko on kaunis ja mahtava. Meidän juhlaväki mahtui hyvin istumaan, hih.

Tuore aviopari poistui tyylillä vihkitilaisuudesta.
Juhlapaikka odotti meitä Puruveden rannalla. Ilma oli sateinen, mutta tunnelma sisällä lämmin. Poikamme ja miniämme oli järjestänyt juhlat kaikki huomioiden. Ruoka oli maittavaa ja orkesteri soitti hyvin. Ohjelmaa oli sopivasti ja tunnelma oli rento.
Me viihdyimme useamman tunnin ja tanssimmekin hiukan. Kiitos heille kivoista juhlista ja onnellista tulevaa aikaa.

Elokuu alkoi huomaamatta ja arki palasi elämään. 
Satoisaa elokuun alkua kaikille!