torstai 11. elokuuta 2022

vettä, taivasta, kanervia

 


Kun nostaa silmästä ylös, näkee täälläkin kauniita auringonlaskuja. Kurkkiakin näin taivaalla eräänä iltana kuin myös parvia pikkulintuja. Kaikkialla on kauneutta, kun sen huomaa arjessa.
 

Ajelimme entisiin maisemiin, kun mies haki renkaat ja muutakin pientä sieltä. Niin kaunista ja tuttua, mutta myös uutta ja erilaista. 
Kanerva kukki metsäpolun varrella.
Tuttu polku, jota olen tallustellut useamman kerran.
Lämmintä on vielä piisannut, mutta välillä viileää ja ukkosia ja sateita. Päivä menee täälläkin aamusta iltaan. Syksy lähestyy ja tähdetkin on jo ilmestynyt öiselle taivaalle. 
Toivon teille lämpimiä, hämyisiä elokuun iltoja!
Palailen taas, kun on kertomista tästä meidän arjesta!

2 kommenttia:

  1. Täällä ollaan vielä oltu aika kesäisissä lukemissa, mutta kun aurinko laskee, voi jo tuntea syksyn tulevan.
    Kaunista viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Toivotaan, että saamme lämpimän syksyn.

      Poista