maanantai 20. joulukuuta 2021

joulun odotusta

 

Leivoin muutaman kanelipullan. Niistä tulee mahtava tuoksu ja maistuuhan ne kahvin kera.

Neitokainen täytti 4-vuotta. Piipahdimme juhlimassa etukäteen. Pöytä oli katettu kaikilla herkuilla.
Jogurttia oli jääkaapissa ja juustonjämiä pakastimessa. Leivoin lauantai-illan herkuksi kinkkupiirakan. Jäi tuosta sunnuntaiksi lapsillekin maistiaiset.Tuohon upposi hyvin kaikki jämät ja taas vältin ruokahävikkiä.
Kynttiläpaketti ilmestyi pöydälle ja iso kassillinen muitakin kynttilöitä, jotka purin jo eteisen laatikkoon odottamaan joulua. Tuon paketin jätin koristamaan pöytää.

Lahjoja ostin vaan pikku neidille. Muilla on liikaakin kaikkea ja tarpeellista en osaa heille ostaa. Suklaata saavat, se ehkä maistuu. Muutaman joulukortin kirjoitin, lähinnä vanhoille sukulaisille. Jos torttuja jaksaisin tänään muutaman paistaa, kai se joulu sitten tulee.
Ruokakaupassa täytyy viikolla käydä, mutta muuten pysymme jo täällä koko joulun ajan. Tyttö tulee vaunuilemaan pihalle pariksi päiväksi. 

Päivät seuraa toisiaan ja joulukin tulee aikanaan, vaikka tilanne olisi mikä.

Toivon teille rauhaisaa joulun odotusta!

6 kommenttia:

  1. Minulla vielä 3 työpäivää edessä. Sitten pitääkin tehdä kauppareissu ja pääsen vihdoinkin nauttimaan kiireettömyydestä. Kyllä tuota lomaa on odotettukin.
    Ihanaa joulunaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Tyttökin saa kaksi lomapäivää jouluna ja pääsee hiukan tänne lomailemaan.

      Poista
  2. Meidän toiseksi vanhin lapsenlapsi, tyttärentytär, täytti myös 4 vuotta ja juhlistimme häntä pienesti syyskuun alussa. Ei voi kuin ihmetellä miten nopeasti aika kulkee.
    Täälläkin odotellaan kaikessa rauhassa joulun saapumista. Vietämme joulunpyhät kipparini kanssa kahdestaan, joten ne vähäiset jouluruoat mitä meille kahdelle maistuu, aiomme hankkia valmiina kaupasta. Lahjat ostimme vain lastenlapsille, kuten jo vuosikaudet meillä on ollut tapana.
    Nautitaan kiireettömästä joulusta ja pysytellään turvassa ja terveinä.
    Toivon teille tunnelmallista ja hyvää joulunaikaa ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!
      Itse voisin joulun ohittaa, mutta mies ja tyttö ansaitsee herkkuja ja ne heille yritän tarjota.

      Poista
  3. Toivon sinulle mitä parhainta joulun aikaa, se on nyt lähellä. Onko sitten paremmalla vai huonommalla puolella, riippuu meistä itsekustakin miten sen ajattelemme. itselläni se on paremmalla puolella.

    VastaaPoista