perjantai 30. huhtikuuta 2021

Hauskaa vappua!

 

Ukkospilvi lähestyy. Viikko sitten satoi jäitä, räntää, vettä ja ukkonen paukutteli muutaman kerran oikein vihaisesti. Olin terassilla, kun pamautti sen verran kovasti että aivan hätkähdin. Onneksi meni parin jyrähdyksen jälkeen muualle.

Ilta-auringon loistetta vastakkaisella rannalla. Valomaailma on tänä keväänä muuttunut nopeasti.
Kangasvuokot ei oikein vielä jaksa kukkia, kun on ollut niin viileää. Tuo metsikkö on myös aika varjoinen. Kauniita ne ovat aina.

Vappu taas lähestyy. Kotona olemme, kuten aina. Tyttö ehkä tulee asuntovaunun kanssa pihalle. Yöpyvät siinä. Pihalla tehdään ruokaa ja seurustellaan. Hiukan vaihtelua meille erakoille. Kylmää on luvannut, mutta sillä mennään.

Saan ehkä rokotteen ensi viikolla. Sen kanssa on ollut hiukan tekemistä, kun mun ikäluokka on täällä jo rokotettu. Olen soitellut jo muutaman kerran, mutta nyt vasta sain ajan. Erikoistilanne sotkee kai terveyskeskuksen tilannettakin, kun yksi sanoo yhtä toinen toista. Nyt on sentään aika eli hyvä.

Oikein hyvää vappua kaikille! 

13 kommenttia:

  1. erikoiset sää ilmiöt 😦
    Hauskaa Wappua!

    jk.ihanaa että saatte piha vieraita 🧡🌞😊

    VastaaPoista
  2. Hyvää vappua vauvasta vaariin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että saat rokotuksen ensi viikolla. Minun mieheni saa myös, mutta minä joudun vielä odottamaan omaa vuoroani.
    Oikein hyvää vappua ja mukavaa yhdessäoloa teille kaikille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!
      Ehkä elämä hiukan helpottuu, kun molemmilla on rokotukset. No maskit naamalla ja varovaisuudella mennään, mutta kuitenkin.

      Poista
  4. Minullakin rokotusaika ensi keskiviikkona.
    Hyvää vappua sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Jos elämä alkaisi vapautua, kun rokotukset etenee.

      Poista
  5. Kaunis on sinun vapuumaisemasi! Oikein hyvää kevää kuhlaa sinlle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Luonto antaa aina niin paljon ja tänä aikana se on erittäin tärkeä.

      Poista
  6. Toivottavasti oli oikein mukava vappua ja saat rokotuksen Marketta pian. Paljon aurinkoisia terveisiä uuteen viikkoon. <3

    VastaaPoista