tiistai 20. huhtikuuta 2021

lunta, jäätä, sulaa vettä, se on kevät

 

Viikonlopun piristys. Leikimme talvella, lumella, ja keväällä, vedellä ja hauskaa oli. Mummo ja mummon muru, miehet korjaili koneita, vanhat tarvitsee aina apua. Kiitos poikamme  avusta taas ja tyttönen seurasta mummolle ja ukillekin, ootte parhaita. <3

Jääräpäät puskee lumen läpi kohti valoa. Pihalla on jäätä, lunta, nurmea, kuivuneita lehtiä eli monimuotoisuutta. Kuka kuiskuttelee, että pihaa ei ole siivottu? Ajatuksen tasolla on jo siivous eli hyvässä jamassa, reps.
Järvi on  niin kaunis aina: sulaa, jäätä ja valoa kaiken yllä.
Ranta on täynnä jäälohkareita, se on kevät. Kohta varmaan jäät lähtee myös meidän lahdesta. Toisella puolella on jo sulaa.
Mun alppiruusut rannassa lumen vierellä. Nuppuja? on paljon. En ole varma tuleeko niistä kukkia vai uusia lehtiä. Sen näen myöhemmin, jännitystä elämään.

Ihana kevät tulee, vaikka olisi mikä tilanne. Tänään siivosin grillikatoksen, vaikka eilen päätin muuta. Keväisin on niin paljon siivoamista ja tekemistä, että iskee epätoivo. Teen mitä jaksan, viitsin ja saa kelvata.

Kaikkea hyvää rakkaat lukijat! Ootte parasta <3

9 kommenttia:

  1. Kiitos Marja-Terttu!
    Olen onnekas, kun olet siellä <3

    VastaaPoista
  2. Minä sain haravalla rapsuteltua vihdoinkin tuon meidän pienen takapihanpläntin, en kyllä jaksanut vielä kerätä lehtiroskia pussiin, mutta haravoin kuitenkin :D
    Hitaasti hyvää tulee! Kivaa keskiviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Outi! Aina tulee hyvä mieli, kun saa haravoitua. Olemme ajaneet lehdet leikkurilla silpuksi, kun kaikkea ei vaan jaksa enää tehdä.
      Keskiviikko meni kauppaostosten parissa. Nyt saa taas pari viikkoa olla niistä rauhassa.

      Poista
  3. Ihanaa, että kevät tulee, vaikkakin keikkuen. Meillä oli maa valkoisena perjantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät melkein aina tulee keikkuen, mutta tulee kuin myös kesä ja syksy...Täälläkin oli maa valkoinen perjantaiaamuna ja sen jälkeen on tullut vettä, jäitä, räntää. Odotan, minkä värinen maa on aamulla.

      Poista
  4. Tekemistä riittää täälläkin, niin pihalla kuin paatin parissa. Jokakeväinen positiivinen "ongelma" kun ei tiedä mihin repeäisi, eikä jokaiseen hommaan aina edes jaksa (eikä viitsi) ryhtyä, kun pitää ehtiä myös nauttimaan keväästä ja seuraamaan mitä kaikkea luonnossa tapahtuu :)
    Kovin keikkuen kevät tosin tänä(kin) vuonna näyttää saapuvan, mutta saapuu kuitenkin, se on pääasia!
    Ja sinne on saapunut suloinen pikkuneiti teitä ilahduttamaan läsnäolollaan ❤ Minäkin näen kaksi lapsenlastani huomenna ulkoilun merkeissä, ihanaa! Toivotan kirkkaita ja kauniita huhtikuun viimeisiä päiviä sinne sinulle. Voi hyvin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlapset tuovat iloa, vaikka vain hetken aikaa näkee.
      Kiitos Ansku! Aurinkoa ja lämpöä kaipaa jo.

      Poista
  5. ihan paras,"ilon tuoja 🧡💎🤗 Mummon muru.🧡💎🤗
    Kevät jos tulee yhdessä yössä..hommatin kaatuu päälle,tai oikiastaa kevät-talvesta ..kesä lämpötilat..en yhtään tykkää,hidas vanhan ajan kevät ois ihan parasta :))
    Leppoisia huhtikuun viimeisiä kevätpäiviä,🌞🌷
    JA HYVÄÄ VOINTIA! Sinulle .🤗🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Kaikki aikanaan tai unohtaa kaiken tekemisen ja katselee vaan kevättä, jos se joskus ehtii tänne.

      Poista