keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Hyvää joulua lämpimin ajatuksien kera Majalta!

 

Eilen maisema oli hyvin syksyinen.

Tänään on satanut jo hiukan lunta. Taidamme saada valkean joulun.
Tontut ovat tuoneet ovelle muistamisia ja kynttilöitä painavan kassillisen. Olen niin onnekas.

Jouluruuat, tai loppuvuoden ruuat, haimme eilen. Karjalanpaistia, pienet laatikot lanttu- ja maksalaatikkoa riittää meille koko jouluksi. Muutama siivu kinkkua karjalanpiirakan päälle ja joulutortut jälkiruuaksi kahvin kanssa. Kun kahden ollaan, ei montaa lajia voi varata. Uudeksi vuodeksi ostin juustoja herkuksi.

Huominen brunssikin jää väliin tämän tilanteen takia. Hiljakseen vaan ollaan kotona ja poltetaan kynttilöitä. Niin monta joulua jo kahden, mutta tämä on kuitenkin niin erilainen joulu. Vuosi on ollut tosi raskas muutenkin kuin pandemian takia, mutta selvitty on. Toivottavasti ensi vuosi olisi hiukan helpompi joka suhteessa. 

Minä en pidä nettitaukoa, kun live-elämä on nyt tauolla. Aina välillä on piristävää lukea tai kuunnella muiden ajatuksia ainakin jos mies lepää.

Haluan toivottaa teille kaikille rauhaisaa ja hyvää joulua!

7 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä siellä teillä, kun kaunis, valkea lumipeite kuorrutti maisemat niin jouluisiksi. Toivotaan totisesti koko sydämestämme, että ensi vuosi toisi valoa ja iloa roppakaupalla tullessaan. Tämän monin tavoin niin raskaan vuoden jälkeen olemme sen todellakin ansainneet :)
    Kiitos Marketta ja oikein hyvää ja rauhaisaa joulua myös sinne teille ❤︎

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ansku!
    Olen tämän vuoden jaksanut, kun mulla on ympärillä tämä kaunis luonto. Meillä on niin rauhaisaa täällä joulunakin keskellä ei mitään. Voiko muuta toivoa?

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua! Teille!🎅🤶🧡🎄

    VastaaPoista
  4. Ihanaa joulun aikaa sine teille.!

    VastaaPoista
  5. Kauniita maisemakuvia. Oikein ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että on muistettu. <3 Toivottavasti teillä oli hyvä joulu kuitenkin. <3 Sydämellistä uutta vuotta ja olkoon se meille kaikille parempi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos joulu meni ohi hiljalleen! Luntakin saimme,mutta nyt sataa vettä.
      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista