orvokkeja ja ahdistusta

 

Maisemia meidän rannalta,mistäs muualta. Kotona vaan ollaan ja järveä tuijotellaan.

Tyttö oli pari yötä miehensä kanssa meillä. Nukkuivat asuntovaunussa omassa rauhassa. Vietimme tytön kanssa illan viidakossa ja paransimme maailmaa. Kiitos lapseni olin niin tuon tarpeessa. Meidän kasvihuone kukkii, mutta satoa emme ole saaneet. No aina ei voi onnistua, ei edes joka vuosi. Tutkimme tilannetta ja jos luoja suo olemme viisaampia ensi vuonna.

Kävimme myös tyttäreni kanssa metsässä. Mä itse löysin kantarelleja ja mustia torvisieniä, vaikka jaksoin liikkua tosi vähän. Oi ihanuus, kun itse sain kerätä. Tuo maisema oli myös sielua voimaannuttava, vaikka odottelin vaan tyttöä. Aina voi somettaa, kun ei jaksa muuta.

Puhelin soi, kun siivosin mustikoita, miehen keräämiä. En tunnistanut numeroa, mutta mulla on tapana vastata. Mun vaki kampaaja soitti ja kysyi haluanko orvokkeja. Olin ihan plöö ja sain sanottua, että joo. Kohta hän kurvasi pihaan ja toi noi kaikki. Kerrankin olin ihan  sanaton. Kaksi pitkää laatikollista, houh. Niitä nyt tuossa ihaillen ja ajattelen, että en mä taida olla ihan paska akka.

Elämä on potkinut isoin potkuin, mutta myös antanut iloa ihan odottamattomalta taholta. Moni asia roikkuu hoitamatta ja se ahdistaa minun laista. 

Ilma viileni ja käpystelin tontilla katsomassa odottavia hommia. Väsyin jo ajatuksesta, kuinka ne jaksan eli tarvitsin päivätorkut. Ei hyvältä näytä, taitaa olla tekemätön paikka mulle. Katsellaan ja yritetään edes, prinsessapäivät on ohi multa.

Voikaa hyvin ja mukavaa elokuuta!