Muutama ajatus nykytilanteesta korvessa asujan näkökulmasta. Käymme ruokakaupassa keskimäärin kerran viikossa ja meillä on kotivara aina siitä syystä, että emme halua juosta kaupassa. Tänään oli tilanne, että pakastimessa oli aika tyhjää lihoista, kasviksista ym. Ja se kuuluisa vessapaperikin alkoi olla loppu.
Kelirikko kiusaa täällä, kun välillä vettä on satanut melkein kaatamalla. Soratiet alkaa jo kärsiä. Aamulla oli pakkasella ja tie oli kova. Meillä oli siis kauppapäivä edessä. Yritimme ostaa kahden viikon ruuat. Niitä tavallisia tarvikkeita, joita meillä aina menee. Ylimääräistä näkkileipäpaketti ja kertakäyttöisiä puhdistusliinoja. Kaupassa löytyi kaikkea ja loppusumma ei noussut kuin pari kymppiä.
Apteekissa kyselin tilannetta, kun minulla on vakilääkkeitä ja ne laitettiin uusintaan. Uusimisessa menee ehkä viikko ja mulla ei ole kotona kuin parin viikon lääkkeet.
Yritän miettiä asiat hoitoon ennen epidemian leviämistä tännekin. Olemme kuitenkin riskiryhmää iän ja minä sairauksien takia. Lähiomaiset ovat kiireisiä ja emme halua heitä vaivata.
Me olemme nyt tehneet voitavamme. En tunne panikoivani, vaan teen suositusten mukaan.
Liikumme vähän eli meidän vastustuskyky on varmaan heikko. Vältämme menemistä kohteisiin, joissa on vaara sairastua. Lapsia perheineen ikävöin jo nyt, jospa heitä ennättäisi nähdä ennen tilanteen räjähtämistä. Me täällä selvitään, vaikka tilanne pahenisi.
Yhteenvetona ei paniikkia, mutta tervettä varovaisuutta ja tilanteen seuraamista.
Töissä olevat mietityttää, kun joka hetki on pakko altistua. Tämäkään alue ei varmaan kauan säily ilman tartuntoja.
Elämme erilaisia aikoja jopa minä vanha en ole kaikkea elänyt. Terveyttä teille sinne ruudun taakse! Kai me tästäkin selvitään yhdessä ? Viestitellään, soitellaan ja vältetään sitä, mitä voidaan.

Kiitos Marja-Terttu!
VastaaPoistaHiukan jo kaduin, kun otin asian täällä esiin. Asiaa ei vaan voi ohittaa, kun se alkaa kaikkeen vaikuttaa.
Mahdollisimman mukavaa viikonloppua sinulle!
Ihan hyvä että otit puheeksi!!Kiitos!!
VastaaPoistaKotivaraa on AINA!!...myös:)))vessapaperia!
kyllä tuntet pelon ja kauhun välillä?
Mutta onneksi,järki voittaa!,
Kävin tänään isolla kirkolla.minulla oli kertakäyttöhanskat kädessä,ja Lidl kun menin laitoin suusuojan,omaksi parhaaksi,kun minulla keuhkot aika huonossa hapessa.
Enkä ollut ainut maskissa oleva,paljon venäläisiä,kaikilla oli kasvomaskit.
Meillä kaupat muutaman sadan metrin päässä,mutta joskus asiaa isolle kirkolle.
viihdyn kotona,touhuan omia juttuja,vieraita yleensäkkin käy tosi vähän.Poika ja Miniä....pistäytyvätmuutaman kerran vuodessa.."nuorten kiireet ja omat harrastukset/kaverit"
Oikein rauhaisaa,ja Levollista viikonloppua!SiNulle!Majan Molla!
Kiitos Liisa!
PoistaKaikesta selviämme yhdessä ja onneksi on nettikamut <3
Kotivaraa on aina oltava täällä sivukylällä,. ei joka puutteeseen tule kauppaan lähdettyä. Ei tee korona siihen muutosta, kun kauppaan menen niin sisällytän siihen ostoja joita muutenkin pitäisi tehdä. Ahkä tuon koronan vuoksi sitten ostan noita paperinenäliinoja vähän varastoon,. kunm ei koskaan tiedä, voi tulla ihan tavallinen hugakin.
VastaaPoistaNyt jännään tuon kotonan kanssa sitä, siirtyykö leikkaus, jok pitäisi noin kahden viikon päästä olla vai täyttyykö potilaspaikat muilla potilailla. Täällä kun ei vielä ole ollut pahemmin sitä niin riistäytyykö juuri silloin., vaikka vähemmän ovatkin sairaala hoitoa tarvinneet.
Maa on vaihteeksi valkoinen, eilen senverran satoi lunta ja nyt on sitten pakkasaamu.
Täytyy vaan toivoa, että tilanne rauhoittuu. Toivon todella, että pääset leikkaukseen. Mahdollisimman hyvää jatkoa sinulle!
PoistaKotivaraa täälläkin aina,vaikka kauppa on ihan vieressä, äiti opetti silloin joskus. Töihin mennään niin kauan kun päiväkoti on auki ja koitetaan omalta osalta tehdä niin ettei vastuuttomasti levittäisi mitään viruksia, huoli on iso. Lähipiirissä kun on heitä jotka eivät koronaa kestäisi. Tuntuu onneksi siltä että ihmiset ottavat tosissaan tämän. Aurinko onneksi paistaa ja metsään voi kävelylle mennä <3
VastaaPoistaTilanne on tosi hämmentävä, vaikka aika paljon on jo tultu nähtyä elämän aikana.
PoistaKaikkea hyvää sinulle!
Hieman hämmentävä tämä tilanne kieltämättä kyllä on. Meidän kaikkien tulee nyt vaan noudattaa tarkkaan annettuja suosituksia ja olla ns. terveellä tavalla varovaisia, ilman mitään hysteriaa tai hamstraamisia niin että kaupan hyllyt ammottavat tyhjyyttään.
VastaaPoistaVapaa-aikana menen metsään, meren tai joen rannoille ja soittelen videopuheluita lapsille ja lastenlapsille, sekä vanhemmilleni :) Tavata emme nyt uskalla toisiamme, koska riskiryhmään kuuluvia on lähipiirissäni useampia. Itsekin kuulun riskiryhmään, mutta sitä on turha miettiä, koska hoitajana minun on työni kuitenkin tehtävä.
Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta, ja nautitaan lähiluonnosta sekä kotoilusta, kuten sinä siellä ja me täällä olemme jo tähänkin asti tehneet :)
Leppoisaa lepopäivän jatkoa ja mukavaa alkavaa viikkoa! Voi hyvin ♥
Kiitos Anskua!
PoistaPidä itsestäsi huolta ja voimia tärkeään työhösi! <3
Oi kiitos kovasti Marketta ❤
PoistaMinäkään en ole hamstrannut mitään. Uskomatonta tätä tiedotuksen määrää, joka sekoittaa ihmiset täysin. Hyvähän se tietysti on estää taudin leviäminen ja on tärkeää, että kaikki nyt eläisivät ohjeiden mukaan. Mutta tuo vessapaperin hamstraus?????
VastaaPoistaToisistamme pitää nyt huolta pitää ja kaikessa rauhassa kotoilla jos se on tarpeen. Aurinkoseinällä voi aurinkoa ihailla kaikessa rauhassa
Tilanne on tällä hetkellä ennen kokematon jopa meillä vanhoilla. Täytyy elää päivä kerrallaan, kun muutakaan ei voi.
PoistaMahdollisimman hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti säilyt terveenä! <3