Olen miettinyt paljon viime aikoina kuinka kauan pärjäämme täällä kaukana kaikesta. Mutta kun herään aamulla ja näen tuon maiseman ja taivaan väriloiston, uskon taas huomiseen.
Aurinko loisti hangilla.
Luntakin oli joku päivä ihan lanattavaksi.
Grillikatos odottaa kesää puiden katveessa.
Näiden hetkellisten valoilmiöiden takia unohtaa ne yöt, kun herää vesisateeseen helmikuussa. Lunta olemme saaneet edes hiukan, mutta nopeasti se on sulanut jäätiköksi vesisateissa.
Orava oli ruokailemassa aamupäivällä. Näppärästi se kallistelee automaattia. Tuo on minun ilona ikkunani takana ja toinen vakaampi ja isompi on puiden katveessa.
Olen neulonut jämäkeriä sukiksi. En halua ostella uutta ennenkuin edes osa kassijemmoista olen saanut tehtyä. Samalla katselen videoita ja tv:tä koneelta.
Nyt taas sataa lumiräntää ja myrskyäkin luvattu. Elämä taitaa olla vaan myrskystä toiseen. Vettä on varattu kahviin ja muuhunkin juomiseen. Kummasti heti tulee jano, jos on sähkökatkos.
Paistoin patonkia iltapalaksi. Ihan on pakaste, kun olin varannut joku ajatus mielessä. Tulihan tuosta hyvä tuoksu.
Mä jatkan neulomista ja saunakin lämpiää myöhemmin. Mies katsoo urheilua. Tässähän tätä vanhojen viikonlopun huumaa.
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille, jotka tänne eksyy!
Kiitos teille kaikille! Tämä harrastus on minulle hyvin tärkeä henkireikä, kun live-elämä on niin hiljaista.
Aurinko loisti hangilla.
Luntakin oli joku päivä ihan lanattavaksi.
Grillikatos odottaa kesää puiden katveessa.
Näiden hetkellisten valoilmiöiden takia unohtaa ne yöt, kun herää vesisateeseen helmikuussa. Lunta olemme saaneet edes hiukan, mutta nopeasti se on sulanut jäätiköksi vesisateissa.
Orava oli ruokailemassa aamupäivällä. Näppärästi se kallistelee automaattia. Tuo on minun ilona ikkunani takana ja toinen vakaampi ja isompi on puiden katveessa.
Olen neulonut jämäkeriä sukiksi. En halua ostella uutta ennenkuin edes osa kassijemmoista olen saanut tehtyä. Samalla katselen videoita ja tv:tä koneelta.
Paistoin patonkia iltapalaksi. Ihan on pakaste, kun olin varannut joku ajatus mielessä. Tulihan tuosta hyvä tuoksu.
Mä jatkan neulomista ja saunakin lämpiää myöhemmin. Mies katsoo urheilua. Tässähän tätä vanhojen viikonlopun huumaa.
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille, jotka tänne eksyy!
Kiitos teille kaikille! Tämä harrastus on minulle hyvin tärkeä henkireikä, kun live-elämä on niin hiljaista.
Lämmintä leipää, neulomus sylissä ja tuuli ulvoo ulkona. Lauantai ehtoon leppoisaa oloa teille <3
VastaaPoistaKiitos Onneli!
PoistaSinä osasit sanoittaa mun tärkeimmät.
Lämmintä leipää. mikäpä sen parempaa iltapalana ja se tuoksu päälimmäisenä.
VastaaPoistaRäntää ja vettä luvassakovan tuulen saattelemana , se on tämän päivän odottelussa esillä, niin sanoivat. Toivottavasti ei tuuli ihan pahaksi myrskyksi ylly.
Toivotaan, että vähällä pääsisimme. Lämpöasteita on taas ja eilen satanut lumi sulaa.
PoistaIhanat kuvat! On siellä tosiaan sellaiset näkymät joista ei kaupungissa osaa edes uneksia:) Luonnon kauneuden ja rauhan keskellä asuminen on jotain niin..Ah!!♥ Melkoinen myräkkä on juuri päällä, toivotaan ettei vie keltään sähköjä! Villasukat on niin ihania!! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥
VastaaPoistaKiitos Päde!
PoistaTämä sopii meille, vaikka monelle on liiankin rauhallista.
Yöllä oli sähkökatkos, mutta muuten taisimme selvitä myrskystä vähällä.
Ei tuota maisemaa varmasti tahdo vaihtaa mihinkään eli toivottavasti saatte nauttia noissa maisemissa vuosia ja vuosia eteenpäin.<3 Että massussa kurahti, valkosipulipatongit on suurta herkkua. Kauniita neulomuksia siellä syntyy, ah villasukat.
VastaaPoistaSydämellistä uutta viikkoa Marketta. <3
Täällä pysytään niin kauan kuin voimat riittää.
PoistaKiitos Tiia vesisateella alkoi viikko!
Ai ai kun rupes mieli tekemään patonkia. Vettä meilläkin on tullut, niin että joki on täys. Onneksi ei sentään ole paisuntoja/tulvia.
VastaaPoistaMeillä oli yksi pakkaspäivä, -4 astetta, ja nyt taas tuulee ja vettä sataa välillä.
Poista