lauantai 6. heinäkuuta 2019

Ristiriiaisia tunnelmia

 Takana sosiaallinen, mukava viikko ystävien kanssa.
 Olotila on myös väsynyt ja ristiriitainen. Syöpä hypähti taas liian lähelle ja saa olon epävarmaksi. Se on jo sanana jotenkin pelottava ja kun se kohtaa kauan tuntemani ihmisen, hui.
 Vieraat toi kakkutarpeet mukanaan, kun syntymäpäivä sattui kohdalle meillä vierailun aikana. Mä olen niin huono tekemään kakkuja, kun ne vaan jää suurimmaksi osaksi syömättä. Tuo onneksi meni. Minäkin otin kahtena kertana, vaikka toinen kerta ei oikein enää maistunut. Eka annos oli ihan syötävää myös eiyhtään kakkufanille.
 Kävimme myös ihailemassa uutta hienoa, valmistumassa olevaa siltaa. Voi tsiisus, kuinka se on korkea. Kuinkahan sen uskaltaa ylittää aikanaan?
 Tänään shoppailtiin tonttutytön ja hänen vanhempien kanssa. Sain ostaa tyllerölle mekon. Mietin vaan, kuinka huono mummo olen, kun en uskalla, jaksa ottaa häntä meille hoitoon. Onko mulla se laiskuutta vai mitä?
Aurinko valaisi illalla kauniisti rannanpuolta saunan jälkeen.

Saan olla onnellinen niin monesta asiasta. Olen kuitenkin säästynyt monelta sairaudelta, jonka hänkin saa ilman huonoja elämäntapoja ja liikapainoa. En ymmärrä, miksi säästyn.

Jospa tämä huono ja laiska mummo poistuisi illan hämärään ja peiton alle elokuvien pariin.

Voikaa hyvin ja nautinnollista heinäkuun jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Aivan varmasti,kun kohtaa ystävän ,jonka luona tuo viheliäinen sairaus vierailee....
    se heilauttaa "mielen -syöveriä"
    nam..herkullinen kakku,(täällä pohjaton kakku-hiiri asustaa:)
    Tuon tonttu-tytön hoito/yö-kylään ,se varmaan mietityttääkin,,,,lapsethan on vilikkaita... )niitä duracell-pupuja:)
    just tänään taisin tuolle ukon-reuhkalle sanua,että kun vanhanetaan.ei lastenlasten kanssa jaksa koko päiväisesti touhut.No niitä pikku-peikkoja ootellessa??:))nahistelen tuon ukon kanssa:)
    Kiitollinen ,sitä saa olla!
    voi kunpa aina muistais!!
    Hyvää vointia!
    :)ihania elokuva iltoja:)))
    ..Hyvää heinäkuuta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3
      Huonon omantunnon saa liian monesta asiasta. Ehkä täytyisi olla armollinen itselleen, kun vaan osaisi.

      Poista
  2. Itsekin olen "herännyt" huomaamaan, miten moni ystävä ja sukulainen on elämämsä aikana sairastunut vavasti. Kuka syöpään, kuka johonkin toiseen vakavaan/invalidisoivaan sairauteen. Toissa vuonna kaksi ystävää, joista toinen itseäni nuorempi, menehtyi syöpään. Kyllä se on herättänyt monenmoisia tunteita ja ajatuksia...
    Täälläkin on herkuteltu kakulla, kun toiseksi vanhin lapsenlapsi täytti 2 vuotta. Oli äitinsä leipomaa ja tosi hyvää. Itse en ole ollenkaan keittiössä viihtyvää sorttia ;)
    Kyllä te vielä ehditte tonttutyttöä hoitaa ja ottaa yökylään kun hän vähän varttuu ja viisastuu. Pienten eloisien lasten kanssa touhuaminen käy kyllä ihan työstä, ainakin jos sitä pitää jaksaa 24/7 :)
    Lempeää ja lämmintä heinäkuun jatkoa ja hyviä vointeja ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!
      Haluan, että lapsella on turvallinen hoitopaikka, jota en itse pysty tarjoamaan. Toivotaan, että saan joskus myöhemmin touhuta enemmän hänen kanssa.

      Poista
  3. Saa olla onnellinen ja koita vielä tuntea onnen tunteita syyllistymättä. <3 Mitä enemmän ikää, ystävät antaa hurjasti energiaa, mutta ainakin tälle introvertille täällä tulee aina jälkikrapula eli väsy.

    Terveys ei ole itsestäänselvyys ja uskon, ettei kukaan täällä terveenä säästy.

    Sydämellistä viikkoa Majan Molla. <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tiia!
    Voi, kun oppisi olemaan syyllistämättä aina itseään. No ehkä joskus??

    VastaaPoista
  5. tauti nimeltä syöpä on tosiaan järkyttävä, jo pelkkä sanakin riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se Tuija on, mutta elämä tarjoaa aina yllätyksiä.

      Poista