torstai 18. huhtikuuta 2019

retrokakku pääsiäiseksi

 Laitoin viime viikonlopuksi jo meidän muutamat koristeet esille, kun tiesin virpojan tulevan lauantaina. Virpoja sai pahvimunan omilla herkkuillaan. Vanhemmille kelpasi suklamunat.
 Meidän touhukas virpoja oli pukeutunutkin asianmukaisesti. Hänellä olikin kiireiset päivät, kun oli monta virvottavaa. Kuulin, että vielä sunnuntai-iltanakin jaksoi iloisena viimeisiä virpoa.
 Yhden kukankin ostin etuoven lyhtyyn itselle iloksi. Piha on vielä ankea ja osaksi lumen  peitossa. Rannassa on hiukan sulaa.
Meillä on ollut pitkiä sähkökatksia parina päivänä, kun tekevät korjaustöitä linjalla. Siivoaminenkin jäi imuroinniksi illalla. Ilman sähköä ei vaan oikein mistään tule mitään.
Tänään iltapäivällä, kun sähkö palasi, leivoin retrokakun, toskakakun. Tuosta riittää meille joka päiväksi. Sämpylät ei oikein kohonneet, kun nopeaan yritin nekin saada paistettua.
Sienisalaattia tein vihreän- ja kaalisalaatin rinnalle. Kiusauksen teen ehkä aamulla uuniin ja siinähän meille kahdelle evästä. Ei ehkä juhlaruokia, mutta helppoja mulle laiskalle. Mulla on juhlaa, kun ei aina tarvitse hellan ääressä olla. Teen jokapäiväksi aina itse ruuan.

Täytyy varmaan tuoli kantaa etupihalle, kun lupaa noin kauniita ilmoja. Jos siinä sitten istuisi ja ihmettelisi maailman menoa ja kevään huisketta.

Omanoloista pääsiäistä kaikille!

8 kommenttia:

  1. Rakastan tätä mummini bravuurikakkua ja etenkin päällistä tietty. Sydämellistä pääsiäistä ihana Markettta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia samoin sinulle! <3
      Nuoena tein tuota kakkua usein ja sitten se vaan unohtui. Nyt löysin vanhan ohjeen ja ajattelin sen olevan sopiva meille kahdelle herkuksi.

      Poista
  2. Voi suloisuus tuota pientä virpojaa♥ Oijoi toscakakku on herkkua! Niin kaunista pääsiäistä♥ Mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!
      Tyttönen antaa niin paljon iloa meillekin vanhoille <3

      Poista
  3. Sulonen pieni virpoja:)ja tosi reipas kun vielä sunnuntainakin jaksanut virpoa:)
    Minäkin niin haluaisin noita pikkuvirpojia kotiini:) voi kun niitä ei saa sormia napsauttamalla,eikä kovalla työlläkään:(...toivotaan,odotetaan...:))
    Ja olet tehnyt tosi hyvät pääsiäis ruuat!!!
    Oma tekemät ruuat parhaita:),minä olen ulkoistanut ruuanlaiton tuolle pääkokille...osaan minäkin ...mutta olen tullut laiskaksi ja vanhaksi....
    ja tuo herkku,toskakakku;)minun ykkösherkkua myös!!!
    Sähkökatkokset tympeitä,onneksi korjaukset ohimeneviä..
    Minäkin kerran sähkökatkoksen ollessa ...kestänyt ...kestänt jo pitkään,tuumasin :)paistan lättyjä tässä ootellessa:))...kun se aina on vain saapusalla,sen puuttuminen ...huomaa kuin tärkeä on sähkö!
    Tuo sinun kynttilälyhty on ihana!!!,
    ja narsissi tekee siitä vielä ihanamman:))
    :)Tuon taida tehdä itsekkin kantaa tuolin pihalle;)ja ihmetellä:))
    Oikein Ihanaa Pääsiäistä!
    jk,Sinun tarinoita on ihana lukia;) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Mun jutut ja kuvat on niin kotitekoisia, kun aina samoissa maisemissa oleilen.
      Tyttönen antaa niin paljon iloa meillekin ja ihana seurata häntä. Toinen lapsenlapsi onkin jo aikuinen ja hän antaa iloa toisella tavalla.

      Poista
  4. Suloinen pääsiäisnoita teillä käynyt. Aurinkoa ja keväänvaloa teille pääsiäiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!
      Tyttönen antaa paljon iloa, kun saamme häntä nähdä <3

      Poista