perjantai 22. maaliskuuta 2019

pullaa ja tuulta maaliskuussa

 Tänään herättiin vinkuvaan tuuleen kuutamoisen yön jälkeen.
 Moni lähtee pimeyttä ja kylmää pakoon etelän lämpöön joku hetkeksi tai koko talveksi.
 Täällä tuulen keskellä sitkeimmät linnut jo pesää rakentavat, vaikka lumi peittää maan.
 Tosinaiset tanssivat kevättanssin, vaikka tuuli meinaa hameen viedä. Kevät tulee, vaikka keikkuen.
 Joku vuosi löysimme ekat korvasienet maaliskuun lopulla. Tänä vuonna saamme odottaa kauemmin. Niin tarkkaan en muista paikkoja, että lapion kanssa kannattaisi mennä kaivamaan ;)
Täällä on jo norpalla pesimisrauha. Meidän järvellä ei ole norppia, mutta Saimaa on lähellä ja siellä on. Norppaliveä seuraan aina keväisin, mutta livenä en ole norppaa nähnyt. Asuin 20 vuotta keskellä norppavesiä, mutta ilman omaa venettä. Miniä näki Savonlinnan keskustassa norpan, ehkä menen sinne bongaamaan.

Leivoin epämuotoisia pullia ja ostin kukankin, kun on miehen päivä tänään. Hän ei niinkään kakuista välitä, mutta pulla maistuu kahvin kanssa. Juhlat taitaa vaan kutistua, kun vuodet lisääntyy. Nyt menen tekemään ruokaa sankarille.

Mahdollisimman mukavaa perjantaita kaikille! Toivottavasti tuuli ei riepottele teitä!

8 kommenttia:

  1. Kaikki mitä täällä leivotaan on epämuotoista, mutta ai että vesi herahti kielelle. Mukavaa viikonloppua Marketta. <3

    VastaaPoista
  2. Luonnossa olisi kyllä kiva nähdä norppia mutta hyvä että on tuo live! Jotain iloa tekniikasta ;) Myöhästyneet onnittelut sankarille jolle taatusti pullien maku ja leipoja ovat tärkeämpää kuin herkkujen ulkonäkö! Mukavaa viikonloppua ja ...ihana tuo ensimäinen korttisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!
      Mies söin ihan omasta halustaan pullia eli ei kai ne kamalan pahoja olleet ;)

      Poista
  3. Tuore pulla on minunkin mielestä parempaa kuin kakku! ja ulkonäköhän ei makuun vaikuta vaikka herkulliselta ja kauniilta nuo minun silmään vaikuttaa! :)
    Iloista viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!
      Mä söin harvoin edes juhlissa kakkua, mutta pulla on joskus hyvää.

      Poista
  4. voi ,miten jänniä kortteja taas olet tehnyt:)
    ihania.
    Tuuli on riepotellu monena päivänä ja yönä,nurkkajuurissa.
    kevättäkö repinee...?
    ...ihanan herkullisia pullia olet tehnyt,ei se näkö vaan ihana maku ja tuoksu:)
    Mukavaa maaliskuun loppupuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Kortit vaan tulee, usein ihan erilisia kuin olen alunperin ajatellut.

      Poista