torstai 28. helmikuuta 2019

ätsii ja kuutamo

 Tikka jähmettyi lintuludan lautaan ainakin varttitunniksi eräänä aamuna. Me jo luulimme, että se oli kipeä. Mutta sitten se vaan lenteli muina lintuina puun oksalle ja katseli sieltä sitten lintulaudan elämää.

 Kuu paisteli monena yönä komeasti ja pitihän sitä kuvata omaksi iloksi. Kaukaa häämöttää myös mökin valot vastarannalta. Siellä taisi olla talilomalaisia lomalla.
 Tein muutaman kortin aina lepäilyn välillä.
Meidän pikkutiet ovat täällä aivan jäätiköllä. Tuossa olisi varmaan luistimilla päässyt hyvin ja ei olisi ollut vaaraa heikoista jäistä.

Alkuviikosta on ollut tosi keväistä ja aurinkoista. Minä se vaan olen sisällä pysynyt. Kamala kolotus koko kehossa ja jäätävä väsymys. Nyt alkaa tuntua, että flunssaa pukkaa päälle. Moneen vuoteen en moista ole sairastanutkaan, jospa se nytkin menisi jo ohi.

Itseään voi lohduttaa, että ulkona on ollut myös järkyttävän liukasta. Melkein pelotti autossakin istua tänään, vaikka oli taitava kuski. Kaupassa oli vaan taas käytävä kelistä huolimatta.

Menen taas niiskuttamaan. Voi olla, että huomenna hommat loppuu ruuantekoon, vaikka siivoojankin paikka olisi auki.
Mukavaa maaliskuun alkua!


10 kommenttia:

  1. Lämpimin ajatuksin sinne haleja. Toivotaan ettei kolkutteleva flunssa iske ja liukkaat kelitkin hiukan helpottaisivat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!
      Jospa se tästä, vaikka nyt ei hyvältä tunnukaan.

      Poista
  2. Toivottavasti menee ohi tuo ikävä kolotus ja saat taas touhuta kuin ennen. olen vielä säästynyt siltä repivältä flunssalta
    Kaikkea hyvää toivon sinulle tänä alkavana maaliskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Jospa tämä helpottaisi jo pikkuhiljaa.

      Poista
  3. Upeita kortteja olet tehnyt. Juuri tuollaisia on tiet täällä Nurmeksessakin. Todella liukasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkuli!
      Varovainen saa olla liikkuessa ulkona.

      Poista
  4. Toivottavasti,yllätyvieras ei käynyt taloksi......
    Kauniita kortteja siellä olet värkkäily.
    ...ja nuo tiet parhaimat luistelukelit vuosiin,ei kovin pitkiä alamäkejä tohi luistella vauhti kiihtyy että joutuu väkisingin hunningolle siinä vauhin riemussa.(potkurilla mentäessä jäätuurat-jalassa:)))))
    Lepäile!! jos vieraasi ei suostu poistumaan...
    Aurinkoisia päiviä, ja Mukavaa laskiais-sunnuntaita:))

    VastaaPoista
  5. Kiitos Liisa!
    Lepäily vaan jatkuu, kun ei jaksa muuta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä nyt on nastakengillä tullut itsekin mentyä, sen verran on tiet jäässä!
    Hyvää vointia ja aurinkoista maaliskuuta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!
      Nastakengät puuttuu vieläkin ja aurinkoa katselen ikkunan takaa, mutta kaikesta selvitään.

      Poista