Meillä on kuulemma eniten lunta Suomessa. Eilen ainakin uutisoitiin tämäkin ihme. Lapissakaan ei ole niin paljon kuin täällä. Tervetuloa tänne! Ladut ovat loistavassa kunnossa ja mökkejäkin on tyhjänä. Meidänkin lahdessa vuokramökit ovat pimeänä.
Alakuvassa puiden takaa loisti värikäs taivas, mutta eipä se kännyn kuvaan tallentunut. Saatte kuvitella punaisena loistavan taivaan.
Olen mä tassutellut miehen lanaamalla tiellä, mutta kännyn etsiminen taskusta jäisillä sormilla ei kiinnosta. Jotenkin en edes näe talvessa kuvattavaa, vaikka onhan maisema kaunis, myönnän.
Mies on kalastanut. Hän saikin kolmen kilon hauen, joka nyt odottaa pakastimessa. Juu haukipullat on ihan okei, mutta työläitä. Me pidetään hauesta myös paistettuna. Jos on saalis ollut runsasta, myös uunissa hauki valmistuu maukkaaksi.
Nyt joku luulee mun olevan ihan sekaisin, että jouluko muka jo. No sekaisinhan mä olen aina, mutta tammikuu se on Majallakin.
Pakkanen kipristelee ja sain pyynnön joulujutuista. No nyt on hyvä alkaa tekemään noita. Hidasta vaan on, mutta onneksi tämän vuoden jouluun on aikaa.
Tuhertelen sitä ja tätä ja tassuttelen aukoilla. Päivät menee iltaan ilman kummempia aikaansaannoksia. Olen mä ruokakaupassa joka viikko käynyt ja postillakin joskus. Jänis oli hypellyt tiellä, kun tänään siellä tallustelin. On meillä elämää, hih.
Täällä pakkanen kiristyy ja kuu kurkkii taivaalta.
Mukavaa talvista viikkoa kaikille!
Täälläkin on jäänyt kuule joulu päälle, mutta syömisen muodossa. ;) Ihanaa uutta viikkoa Marketta ja koittakaa siellä lumen keskellä nauttia. <3
VastaaPoistaJospa me Tiia ennen juhanusta päästetään joulusta irti, hih.
PoistaNyt pitää nauttia lumesta, kun sitä riittää.
Hienoja oot tehnyt, noihin menee aikaa, että paras on kun joulu jäi päälle.
VastaaPoistaPitääkö olla koko alkuvuosi joulua ??
Kiitos Tuija!
PoistaJos ei ihmeitä satu, saan nuo tehtyä talven aikana.