Ensimmäinen adventti oli ja meni ja kohta on jo toinen. Tänä vuonna ihan valmiina ostetut kynttilät,
Kynttilöitä on tullut polteltua paljon sisällä ja ulkona palaa lähes koko ajan, niin oikeat kuin kaamosvalotkin,
Itsenäisyyspäivänä nostin nämä ikkunalle ja nyt saavat palaa joka päivä ainakin tämän vuoden loppuun.
Lunta on satanut ja välillä sulanut pois. Teillä on ollut myös tosi liukasta. Sitähän nämä nykyiset talvet taitaa olla, että liukasta riittää enemmän kuin kunnon talvea.
Viimeinen kuva kuvattu hetki sitten eli lunta on ja lisää tulee,
piiapaper.com tilasin itselleni joulukalenterin, plannerkalenteri. Se on ensimmäinen kalenteri mulla ikinä. Olenhan sitä ikäluokkaa, että noita ei oltu keksitty mun nuoruudessa. Lapsille olen koonnut aikoinaan joka vuosi. Itselle katselin jo vuosi sitten, mutta sopivaa en löytänyt. Suklaasta en välitä ja meikki- ym olivat aika hintavia. Nyt napsahti mullekin sopiva ja olen iloinnut tuosta joka aamu.

Vanhana saa muuttua uudestaan lapseksi ja onni on oma kalenteri. Kiitos Piia!
Joulua en ole valmistellut. Ruuat ostamme valmiina ja ehkä en edes leivo. Kahdelle ei vaan osaa osaa tehdä tarpeeksi vähän ja ne pienet asiat saamme kaupasta.
Ehkä tämä laiskuus mulle suotakoon, kun vuosia olen joulua jo laittanut.
Leppoisaa joulun odotusta kaikille! Joulu tulee vähemmäkin, eikös niin.
Ihania kuvia ja niin kaunista tunnelmaa♥ Mukava on noita kynttilöitä ja valoja poltella! Kyllä se joulu tosiaan tulee vähemmälläkin hössäyksellä..laittelee sen verran mikä itsestä tuntuu hyvältä:) Leppoisaa viikonloppua ja joulumieltä sinne♥
VastaaPoistaKiitos Päde!
PoistaJoulumieli lienee tärkeintä ja -rauha.
Kaunista tunnelmaa. Minäkin olen polttanut jo paljon kynttilöitä.
VastaaPoistaKauniita tunnelmakuvia - ja meillä poltellaan kynttilöitä silloin, kun tyttären pikkukisu ei ole täällä hoidossa - muulloin tyydytään sähkökynttelikköihin. Ja poltellaan pitkälle ensi vuoden puolelle - valon kaipaus on suuri!
VastaaPoistaKaipaan myös valoa, kun on niin pimeää ja hämärää koko ajan.
PoistaIhanat Joulunodottelu kuvat.
VastaaPoistaKiitos enkuli!
PoistaUpeita ja tunnelmallisia kuvia ja paljon luntakin siellä, tosin kuten täälläkin sulaa pois. Ihanaa että on joulukalenteri, hyvä Marketta <3
VastaaPoistaUpeaa uutta viikkoa ja kalenterin avaamisen iloja <3
Kiitos Tiia!
PoistaJoulukalenteri pelastaa aina pimeät aamut.