sunnuntai 17. joulukuuta 2017

kolmannen adventin ilopilleri


Päiväkahvilla istuin tässä koneen ääressä ja joku vilahti ikkunan takana. Vilkaisin ulos ja rantapuut olivat täynnä teerijä. Kamera käteen ja laukaisu laukaisun perään. Lentoon lähtevästä linnusta sain ihan suhtkoht hyvän kuvan ja kaikki muut epäonnistui. Kameran vikahan se tietysti taas oli, tottakai hih.
Aurinkokin pilkisti naapurirannan puissa viikolla kerran, vau.
Sain kuvattua tontun, kun levähti pihapuun oksalla lumisateessa.
Lunta on satanutkin parina päivänä ihan riittävästi. Onhan se sulanutkin välillä, mutta maa on valkoisena nytkin.
Tein eilen minikuusen etuverannan tasolle. Toinen tonttu katselee ihmeissään kummallista tötteröä ja toinen ei ole huomaavinakaan Mollan hassutuksia.

Eilisen ja tämän kolmannen adventin "ilopilleri" meidän tiskikone. Hän alkoi sitten valittaa virhekoodia ja eilinen jo sitä katseltiin ja tutkittiin. Ei vaan saatu poistettua. Tänään sitten turvauduin vakaaseen tiskikoneeseen, viime vuosituhannen malliin ja tiskasin käsin. Meillä on  vain yksi allas ja tiskikaappikin astioiden säilytyspaikkana. Vettä meni sitten kiitettävästi ja joka taso oli märkänä. Ajattelin jo tuota koristella joulukuuseksi, kun oli valmiina keskellä keittiötä. Saimma hiukan neuvoja ja tänään taas sitä käänneltiin ja väänneltiin ja puhdistusaineita sullottiin sisään. Sen ohjelman suoritti läpi ja nyt tyhjänä vielä vatkaa,
Jospa saataisiin se toimimaan ilman korjaamoon viemistä, kun sinne on täältä matkaakin ja autokin tarvittaisiin lainaan.
Jos en tee jouluksi mitään, niin joku kone ainakin tekemistä antaa, houh. Tuokaan kone ei ole edes vanha, ehkä pari kolme vuotta.

Mutta kai tämä tästä taas ja saa aloitella jouluviikkoa verenpaineiden tasauksella.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja ihana kun on tuota lunta! Oi..kerkesit napata tontustakin kuvan:) Toivotaan niin kovasti että tuo kone vielä lähtisi toimimaan eikä sitä tarvitsisi mihinkään korjaamoon kiikuttaa..Peukut pystyyn! Ihanaa alkavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!
      Tuon koneen kanssa vielä temppuillaa, mutta jospa se siitä.

      Poista