Maanantaina ajelimme hiukan kauemmaksi shoppailemaan. Kuuroja tuli melkein koko ajan, mutta ajokeli pysyi hyvänä. Väsyhän siellä iski ja rahaakin meni. No onpa yksi kesä- oikeammin syysmatka tehty.
Lehtiä saamme ihan kotiinkannettuna etu- ja takapihalle. Ai haravoida, ei kai sentään.
Parempi puolisko kalastaa, välillä saa ja välillä ei. Mielenkiinto säilyy, kun ei tiedä saako soppakalat.
Koivut on kellertynyt vastarannallakin.
Viikkoon on kuulunut ikkunoiden pesua ja syyshommia ulkonakin. Onneksi mies auttaa isompien ikkunoiden kanssa. Mulla kiipeäminen on hiukan hankalaa, jos ei mahdotonta. Ehkä se aiempi kompurointikin vaan vaikuttaa, vai olisiko laiskuus.
Sateenkaari loisti järvellä tänään. Viimein sen pää ulottui jo meidän laituriin. Kuva vaan siitä ei onnistunut.
Onhan mulla ainakin aarre täällä; tuo auttavainen ja kerkeevä mies. Mie alan olla jo niin hidas ja saamaton, että yksin en pärjäisi.
Grillimajakin on ollut tosi vähällä käytöllä tänä kesänä. Ulkona ei vaan ole viihtynyt sateessa ja kylmyydessä. Vaikka vietimme me tuolla ainakin juhannuksena hauskoja hetkiä.
Syksy ja syksyn värit ja sateet ovat saapuneet tännekin. Onhan jo lokakuu ja syksyn on aika tulla.
Mukavaa illan jatkoa ja sunnuntaita kaikille!

Upeita syksyisiä kuvia♥ Tuo sateekaarikuva on kyllä hieno:) ja onpa onni että sinulla on se aarre siellä vierellä!♥ Syksyssä on niin kaunista tuo luonnon väriloisto! Leppoisaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Päde!
PoistaSyksyyn mahtuu niin kauniita hetkiä ja niistä pitää osata nauttia.