tiistai 27. joulukuuta 2016

takkatulen lämmössä kynttilän katseluja



Joulu meni vesi- ja räntäsateessa. Poutaakin oli välillä, mutta kaikkialla oli peilijäätä. Ulkoilu jäi tosi vähälle. En vaan uskaltanut tuonne luistelemaan tielle. Pihassa on onneksi hiukan sulaa ja siinä taapersin edestakaisin.
Kynttilöitä poltin aina hereillä ollessa. Pienen paketinkin saimme aattoaamun brunssipaikasta. Muutaman vuoden ajan olemme saaneet aattoaamuksi kutsun puurobrunssille. Siitä on hyvä aloittaa joulun vietto.
Tänäkin aamuna laitoin kynttilät palamaan. Valoa kaipaa, kun taas ulkona on niin hämärää.

Yläpihalla on hiukan sulaa, mutta tuosta eteenpäin on vaan jäätä ja jäätä. Tuolloin ei vielä satanut, mutta nyt jo sataa lumiräntää, kun ikkunasta ulos vilkaisen. Sisäinen kello sanoo, että alkaa olla ilta, vaikka oikeasti kello ei ole vielä yhtä iltapäivällä.

Tälläinen punahäntä pyörii meidän lintulaudalla ja sen alla. Myös harmaa orava käy siinä, mutta nyt ei ollut paikalla.
Talitinttejäkin pyörii ja peräti yhden sain kuvattua.
Takassakin on taas tuli. Tuolla lämpiää vielä koko talo, kun olemme kotona koko ajan. Sähköpatterit ja -pumppu saa olla levossa, kun muistaa vaan puita lisäillä.

Joulu meni, mutta uusi vuosi jo kolkuttaa ovella. Muutama päivä ihan normi arkea välillä puuhastella kotihommeleita.

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!






12 kommenttia:

  1. Mukavaa joulun jälkeistä aikaa!

    VastaaPoista
  2. Takka on hyvä lämmön antaja. Meillä on keittiössä iso puuhella, kyllä se antaa hyvät lämmöt.
    Näillä ilmoilla ei maalämpöä kulu paljonkaan, ainoastaan lämpöiseen veteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puilla lämmitys antaa pehmeämmän lämmön kuin sähkö.

      Poista
  3. Puurobrunssi kuullostaa mukavalta perinteeltä.
    Iloista vuodenvaihdetta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunssi oli kiva alotus taas jouluun.
      Samoin sinne hyvää vuodenvaihdetta!

      Poista
  4. Puurobrunssi kuulostaa mukavalle perinteelle. Takkatuli on tunnelmallinen, sen äärellä on varmasti mukava viettää aikaa.

    Oikein hyvää loppuvuotta Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun kiva aloitus brunssi on. Takka on hyvä seuralainen ja mahtava lämmöntuoja.

      Poista
  5. Teillä näkyy sentään ripaus lunta - meillä ei ole ollenkaan! Vaan onneksi päivä jo pitenee.
    Hyvää loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen satoi hiukan lisää lunta. Jäätikköä on hiukan liikaakin; tiet aivan peilijäässä.

      Poista
  6. Onpa teillä ihastuttavassa paikassa mökki. Ja tuo joulunaloitusbrunssi kuulostaa mukavalta perinteeltä.
    Liukasta on syytä pelätä. Ensiapuasemilla on ruuhkaa, kerrottiin radiosta.
    Mukavia loppuvuoden päiviä! Ja kiitos blogivierailustasi, minäkin piipahdin tänne ja lukijaksi jäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkihän tämä alunperin olikin. Pienen tuunauksen jälkeen ( puolet rakennettiin lisää ;) ), täällä on asuttu jo yli 20 vuotta ja mä niin tykkään.

      Poista