sunnuntai 30. lokakuuta 2022

ajatuksia tästä hetkestä

Nyt on ollut aivan ihana ruska.

Olen saanut paljon kyselyjä, kuinka olemme viihtyneet täällä uudessa kodissa. Kiitos kysymyksistä, ihan hyvin. Saimme sen, mitä lähdimme hakemaan, melkein, uudelta kodilta. Tilaa meille riittävästi ja palvelut lähellä. Taloyhtiö on rauhallinen ja yöllinen ralli on kauempana meidän kadusta. 
 

Kynttilöitä poltan lyhdyissä takapihalla.

Keittiö on yhden ihmisen juttu, kapea. Astiat mahtuu kaappeihin. Työtasot on siivottava heti tai seuraava homma ei vaan suju. Jo kahvikuppi aiheuttaa joskus esteen työskentelylle. Ennen leivoin paljon ja tein ruokaa isompia annoksia. Nyt ei pakastin suosi sitä mallia.

Kesällä on syksyllä sai marjoja, kasviksia, sieniä omalta pihalta tai tontin reunalta. Nyt joutuu kaiken kantamaan kaupasta. Ennen tuotiin viikon, kahden tavarat kerralla ja se rajoitti mukavasti ostoksia. Nyt jaksaa kantaa pienet ostokset kaupasta kävellen. Mutta samalla ruokalasku kasvaa, vaikka kuinka yrittää rajoittaa ostoksia. Asioilla on puolensa.

Nurmikkokin oli parina aamuna huurteessa.

Pyykinpesu täytyy myös ajoittaa niin, että pesuhuone on vapaana telineelle. Kuivaan rummulla syys-, talviaikaan, mutta ne tarvitsee hiukan vielä kuivatusta telineellä. Myös silitettävät täytyy ripustaa ennen kaappeihin laittoa.
Vaatteet mahtui myös hyvin ja mulla on yksi hylly tyhjänäkin ainakin hetken.
Viime viikonlopun kukat ilahduttaa keittiön pöydällä.

Siivottavaa alaa meillä on yli puolet entisestä, mutta järjestystä on pidettävä täällä enemmän. 
Täällä ei voi touhuilla samalla, kun toinen lepää. Kaikki ääni kuuluu kaikkialle ja ulkona on aina ääntä.

Maisemissa hävittiin entiseen verrattuna, jos haluaa nähdä järven, metsän sinne on erikseen mentävä. Onneksi on takapiha ja risukko sen takana.

Onneksi vähensin tavaraa jo vuosien aikana vanhassa kodissa. Paljonhan sinne silti jäi, huonekalut, matot, mehumaija, kun emme täällä niitä tarvitse tai ne ei vaan tänne mahtuneet.

Tämä on hyvä koti meille tässä tilanteessa ja toivottavasti saamme elää tässä yhdessä vielä kauan. 
Nuorena muutto on seikkailu ja uusi mahdollisuus, vanhana pakollinen valinta ja sopeutumista se vaatii.

Hyvää alkavaa talviaikaa ja voikaa hyvin!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kiva kuulla, että uusi koti on osottautunut teille hyväksi ja viihtyisäksi. Me laitoimme asuntohakemuksen vetämään, yritetään saada huonetta pienempi koti, joka olisi myös halvempi kuin tämä nykyinen.
    Ihanaa lokakuun loppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Toivottavasti löydätte pian halvemman ja viihtyisän uuden kodin! <3

      Poista