keskiviikko 12. toukokuuta 2021

rantasauna korkattu, kesä saa tulla

 

Tassuttelin hiukan äitienpäivä viikonloppuna ja kuvailin pilviä ja kangasvuokkoja. Pilvet, taivas ja järvi ovat aina niin kuvauksellisia, että ne vaan jää kameran muistiin. Voi pysähtyä ja vaan tuijotella niitä. Mieli rauhoittuu, mutta kunto ei nouse. 
Kangasvuokot on ihan ykköskukkia. Niitä muutama löytyy naapurin lähimetsästä, vaikka ovatkin vähentyneet viime vuosina. Asta-myrsky runteli täällä metsiä ja kasvuolosuhteet varmaan heikentyi. Kukat on nupullaan, kun on ollut niin viileää ja ovat aika varjossa. Kauniita ne vaan ovat.

Meidän ylätontilla autotallin vieressä oli vielä iso kinos lunta.
Nyt tuli sitten helle nopsaan ja kukat innostui kukkimaan kukkapenkin ulkopuolellakin. Kukkapenkit ovat siivoamatta, laiska Molla. 


Alkuviikko on mennyt siivouksen merkeissä. Viikkosiivous ja lakanoiden vaihto, ikkunoiden pesu ja verhojen vaihto. Mies auttoi ja homma tuli hoidettua. Ikkunat on aina iso urakka, mutta pari kertaa vuodessa se on edessä.
Tänään mies siivosi rantasaunan ja saunoimme siellä ekan kerran tänä keväänä. Se aloittaa meidän kevään-kesän ja on nykyisin meidän mökkikin. Mä siivosin jo grillikatoksen aikaisemmin, kun talven jälkeen oli aika karmeassa kunnossa.
Tomaatin taimet on jo kasvussa ja kurpitsat, kurkut laitoin myös multaan. Kasvihuoneen siivous odottaa ennen taimien sinne pääsyä. Kevät on ihanaa, mutta myös työllistävää. Hiljalleen yritän hoidella hommia ja nauttia myös.

Sauna puhtaana napputtelen ja toivotan teille kaikille mukavaa jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Järvimaisemat ovat aina kauniita ja niinhän se on, että luonnon keskellä mielikin voi paremmin.
    Ihanaa helatorstaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Mulla on onni ollut asua melkein aina, että järvi näkyy ikkunasta.

      Poista
  2. Kiitos Marja-Terttu!
    Maisemasta en voi valittaa.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin taivaallisen ihanalta tuo oma sauna järven rannalla ❤︎
    Täällä reissunpäällä pääsemme mekin välillä sentään saunaan, mutta se ei ole ihan halpaa lystiä, eikä aina ole edes merenrantaa lähellä, järvestä puhumattakaan :D
    Aaltojen katseleminen on ihanaa ja tosi rauhoittavaa. Peilityynen veden pinta, mistä heijastuu ympäröivä luonto, on myös lumoavan kaunista katseltavaa. Nautinnollista alkanutta, toukokuun kolmatta viikkoa sinulle sinne upeisiin järvimaisemiin ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! <3
      Tuo sauna on meidän kesämökki. Kun muuttaa mökille asumaan, saa jotain etuuksia, mutta on myös varauduttava muutamaan hankaluuteen. Maisema ja sauna ja hiljaisuus korvaa kaikki hankaluudet.
      Ihanaa matkan jatkoa sinne! Olette sen niin ansainneet. <3

      Poista