lauantai 9. tammikuuta 2021

uusi vuosi ja vanhat tavat vanhoilla


 
Vuosi vaihtui ja olihan meillä ilotulitus = kausivalot ja jätkänkynttilä jäällä ja lumisade lisäksi. Kaunista oli katsella. Raketinkin näin järven takaa. Paukutusta kuulin enemmänkin.
Kauppaan piti suunnistaa tänäkin vuonna, vaikka ennen joulua vasta kävimme.
 
 
Kylätiellä kuvailin kännyllä taivasta, kun mies ajoi. Hiukan valoa jo pilkisti ja oli niin kaunista,mutta eihän mun kuva sitä toista. No onpahan todiste, että maailma on käyty tai siis lähikaupassa.

Lunta oli jo hiukan jouluna ja uutena vuotena.
Lisää on sadellut hiukan päivittäin ja viime yönä oli jo -15 astetta pakkasta. Kaunistahan ulkona on, kun kaikki on niin puhtaan valkoista. Lapsille, hiihtäjille ja  monelle muulle lumi tuo paljon iloa. Meillä se tietää puunkantoa, lumitöitä ja villasukkia jalkaan. Vanhan talon lattiat alkaa olla viileitä.

Vuosi on alkanut kuten entinen loppui. Majalla olemme ja aamu vaihtuu illaksi. Äänikirjat löysin, tai raaskin maksaa, käyttöön. Lukeminen on jäänyt vähiin, kun lasit pitäisi uusia. Saa muuta ajateltavaa, kun kuuntelen joskus kirjoja. Ulkoilla täytyisi enemmän, vaikka tuleehan täällä ihan pakollista ulkoiluakin. Jotenkin olen vaan niin jumittunut tänne ja aina tuntuu olevan asioiden selvittelyä ja kotihommia tekemättä. Seli, seli tekosyitä.

Oikein hyvää kuluvaa vuotta kaikille! Toivokaamme, että tilanne alkaisi rauhoittua ja saisimme tavata toisiamme ihan livenä. Meitä on kaksi ja olemme tottuneet tähän rauhaan. Moni ystäväni on tosi yksin, kun ei ole asuin kumppania seurana. Moni ei käytä nettiäkään, josta saa viihdykettä halutessaan.

Hyvää tammikuun jatkoa ja pysytään terveinä!



5 kommenttia:

  1. Kauniita talvipäiviä,valon sarastusta..Majan Mollalle 🤗🧡
    ja pysytään terveinä😷
    "kauniit talvi kuvat"

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat, ja jotenkin niin toivoa antava tuo valoisa taivaanranta ❤︎
    Autot piti täälläkin ihan kaivaa esiin, mutta onneksi pakkaslunta oli aika kevyt kolalla lykkiä. Muutenhan meillä ei paljon ole lumitöitä, kun kotikadun ja tuon pihatien aura-auto pitää kunnossa.
    Tsemppiä sinne lumisen luonnon keskellä elämiseen ja hyviä vointeja ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku!
      Lisää on lunta luvassa ja se tietää puille taakkaa, mutta ei toivottavasti sähkökatkoja. Eilen jo saimme sähköä pätkittäin. Kaikesta selviää ja onhan tuo kaunista.

      Poista