lauantai 27. lokakuuta 2018

Meille tuli talvi

Eilen aamu koitti kirkkaana ja hiukan oli pakkasen puolella.
Tänä aamuna oli lunta maassa.




Muutama kuva lisää ensimmäisistä lumista meidän pihalla. Pakkastahan meillä on ollut hiukan jo useamman kerran, mutta ei lunta.

Päivät menee ihmetellessä kait. Vuoden sain taas viikolla lisää. Johan nuo riittäisi yhdelle ihmiselle, mutta asiallehan ei mitään mahda.
Kaktus avasi "juhlan" kunniaksi muutaman kukan. Mulla oli sitten ihan omakasvatetut syttärikukat, hih.


Ikkunalaudalle asettelin muutamna pikkuhyllyn. Muutama puukoriste, kaktukset ja led-kynttilät pääsivät sinne. Se on sellainen pieni illan tunnelman luoja ja nuo kynttilät ovat turvallisia. Oikeita kynttilöitä olen poltanut ulkona lyhdyissä ja etuverannalla tuikkuja kipoissa.

Adventikynttilät ovat sitten aivan oikeita, kuten kaikki joulun aikaan poltettavat.

Hyvää jatkoa kaikille ja alkavaa marraskuuta! Tsiisus joko se marraskuu alkaa????

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kauniit nuo maisemakuvat ♥ Ihastuksesta täällä huokailen ja haaveilen omasta pienestä torpasta veden äärellä :)
    Täällä etelärannikolla on nyt aika ankean näköistä, kun kauniit ruskalehdet ovat lähes kaikki tippuneet maahan, eikä lumesta ole tietoakaan. Aika rientää niin, että ehtiiköhän tässä työn tohinassa edes virittäytyä joulun odotukseen ennen kuin se jo koittaa?
    Myöhäiset onnittelut sinulle syntymäpäiväsi johdosta ja hyvää alkavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku kaikesta!
      Tuo maisema vaan antaa niin paljon, vaikka joku asia onkin täällä hankalampaa kuin muualla.

      Poista
  2. Hurmaavia kuvia Marketta, siellä teillä sielu lepää.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Maisema antaa niin paljon. Sen avulla kestää muutaman hankalamman asian täällä.

      Poista
  3. Minäkin pääsin lumen tuntuun Tampereella käydessämme. Meillä on Pielisen pinta riitteessä, mutta lunta ei vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin pikku lammista on hiukan riitettä, mutta meidän lahti on sula vielä.

      Poista