tiistai 25. syyskuuta 2018

ensimmäinen pakkasaamu koettu tänään

 Syksy on saapunut tännekin ja hiukan on puissakin ruskaa. Tänä aamuna oli mittarissa vaan hiukan lämpimän puolella seitsemän aikoihin.
 Pilvi nousi auringon nousun aikoihin.
Aina aamuisin jää vaan tuijottamaan tuota maisemaa ja usein käsi hamuaa kameraakin.
Toissa päivänä oli pakko alkaa tyhjentää kasvimaata, vaikka olikin sunnuntai. Säätiedotus lupasi kylmiä öitä ja avomaalta keräilimme kurkut ja kurpitsat talteen. Löytyikin vielä yllätys iso kurpitsa. Joka vuosi jää aina jonnekin nurkkaan joku kasvamaan aivan ilman huomiota. Onneksi tuo isokin löytyi ennen pakkasia.
Kasvihuonekin tyhjennettiin kaikesta isommasta, kun emme sitä lämmitä mitenkään. Joku pieni alku siellä vielä on, jos vielä vaikka kasvaisivat.

Pihamaalla on rouskuviljelmä. Tuosta on jo keräilty pari kertaa. Nyt on meidän rouskusaldo täynnä ja loput saa tuossa olla silmän ilona.

Mauri myrskykin puhalteli, mutta ei onneksi vahinkoja tehnyt. Ainoastaan tunnin, pari sähköt oli kadoksissa.

Syksy tulee tuulien ja sateitten kera joka vuosi. Sienireissusta vielä haaveillen kantarellien ja suppisten luokse. Täytyy odotella sopivaa ilmaa ja oman jaksamisen mukaan mennä.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihanan syksyisiä kuvia ja niin kauniita värejä❤ Olipas hieno löytö noin iso ja kaunis kurpitsa! Ihanaa syksyn aikaa sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!
      Isokurpitsa aina luikertelee sinne ja tänne. Syksyllä on joka varsi tarkistettava, että ei huomaamatta. Ne osaa niin hyvin piiloutua.

      Poista
  2. Meilläkin ukkeli rapsutti auton laseja jo eilenaamulla. Puista pakkanen tekee kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmiä öitä on ollutkin. Täälläkin maa huurteessa jo parina aamuna.

      Poista