tiistai 20. kesäkuuta 2017

kierros pihalla ennen sadetta

Nopeita uijija, ei kameralla ehdi mukaan.


Puut ja pensaat kukkii paljon ja kauniisti.
Jospa juhannukseksi saisi maistiaisia.
Majan pihapiiri kuvattu rannasta.
Ja järvi samaan aikaan.

Alppiruusu ja suopursu kukkii rinnakkain.

Kotkansiivet ja kuunliljatkin kasvavat.

Pieni kierros pihalla ennen uutta sadealuetta. Meidän piha ei ole mikään mallipiha eikä niin hoidettukaan. Kasvit on melkein kaikki saatu ilmaiseksi ja hieman rajaavat metsäistä aluetta piha-alueesta.

Juhannus lähenee ja kai voisi hiukan edes suunnitella kauppalistaa. Kaupathan ovat nykyisin melkein aina auki, mutta en haluaisi aikaani kaupoissa jussina käyttää.

Leppoisaa jatkoa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihanan kesäistä ja kaunista. Meillä syreeni on vasta nupuillaan. Harmittaa kun vanhimpiin oksiin ei tullutkaan lehtiä. Iso puu taisi paleltua talvella.
    Ihanaa Juhannusta Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ma-te!
    Ihan ei taida jussina saada uusia perunoita.

    VastaaPoista