perjantai 10. maaliskuuta 2017

viikot vaan juoksee ja mä en perässä pysy




Kamerasta löysin viikko sitten kuvattuja kuvia. Näköjään jotain tulee kuvattua, mutta ne jää sitten kameran uumeniin.
 Sukkia olen neulonut välillä ja täyttänyt kalenteria. Ihan vaan tavallisia sukkia ja harmaita neulon eli ei niissä kuvaamista ole.
Jonkinlainen kalenterimania on täälläkin iskenyt, vaikka en ole siihen paljoa panostanut. Lähinnä käytän kaikkea varastoista löytyvää.
Olen ihaillut suodatinpusseista tehtyjä kransseja. Joulun aikoihin muistin kreppipaperit ja kaivoin ne esille ja pyörittelin niistä ruusuja. Illalla sitten liimailín ne kransseiksi. Kaksi isoa ja yhden pienemmän sain aikaiseksi.

Lähikuvat kahdesta ilmoitustaululla, anteeksi nuo ylimääräiset jutut. Laitoin ne tuohon siksi aikaan, kun keksin niille paikan tai uuden kodin.
Puukuorman saimme viikolla ja mies on niitä pilkkonut ja kasanut katokseen. Mä olen katsonut päältä sujuvasti ja puuhaillut sisähommia. Ihan kelpo kimppu naistenpäivänä ;)

Tämän päivän kuvat ja auringonpaiste, jospa se kevät pikkuhiljaa alkaa tulla.

Leppoisaa viikonvaihdetta kaikille!

8 kommenttia:

  1. Upeita kransseja! Tuosta sinun bannerikuvastasi minulle tulee ikävä Pohjois-Karjalan mökkirantaa ja kesää <3
    Mukavaa viikonloppua, Marketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady!
      Mä elän unelmaa täällä keskellä ei mittää ja järven rannalla. Olen vaan niin onnekas.

      Poista
  2. Mihin tää aika kiitääkin, eilen juuri ajattelin, että nyt jo maaliskuustakin kolmannes mennyt.
    Kauniit kranssit olet tehnyt ja kauniita talvikuvia.
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Aika on vaan niin katoavaista, kun vaan muistaisi nauttia joka hetki.

      Poista
  3. Kauniita kransseja olet tehnyt. Noitahan sopii käyttää koska vain.
    Täälläkin aika menee niin nopsaan, joskus olen vähän liiankin edellä.

    VastaaPoista
  4. Aika menee kyl tosi nopeesti! Hienot kranssit!

    VastaaPoista