tiistai 20. tammikuuta 2015

valoa meilläkin tammikuussa ja ilman katuvaloja




Mies vei koppimopon, jota joku kutsuu autoksikin, katsastukseen tänään. En jaksanut lähteä mukaan, kun pakkanenkin paukkui sen verran, että kävely kaupungissa ei houkutellut. Jäin siis kotiin ja päätin lenkkittää imurin. Vaihdoin myös lakanat, kun aikaa yksin ollessa oli. Kurkistelin myös likaisten ikkunoiden läpi ulos ja vautsi siellä paistoi aurinko. Äkkiä kamera käteen ja pihalle pakkaseen kuvaamaan. Kaunistahan tuo on, myönnän, mutta kylmää. Hyrr.
Pakkasta luvataan edelleen eli pipot päähän, jos ulkoilua on luvassa. Mukavaa  ja aurinkoista viikon jatkoa!

4 kommenttia: