maanantai 3. kesäkuuta 2013

veneen uusiokäyttöä ym

 Olimme eilen kaupungissa syntymäpäiviä juhlimassa. Heidän pihaltaan kuvasin tämän veneen. Usein näkee kukkia veneissä, mutta tähän oli istutettu kaikkea syötävää= tomaatteja, kurpitsaa, mansikkaa, yrttejä ja kaikkea en edes muista. Minusta hyvä idea, kaunis ja hyödyllinen.
 Heidän kaunista pihaa, levollista rauhoittavaa.
 Pieni aidanne terassin edessä, kaunis.
 Koirallakin oma kaunis koppi varjoisassa paikassa. No koira ei siellä viihdy, mutta onhan tuo kaunis.
Kiitos, kun saimme taas piipahtaa.
 Omaa rantaa tänä aamuna, kaunis tuokin on.
 Orvokkeja kasvaa hiekassa. Kukkatynnyrit ovat vieressä ja niissä oli viime kesänä orvokkeja eli siitä varmaan kylvääntynyt. Aika kivan näköisiä
Etuoven tunnelmaa, kaikkea mahdollista ja mahdotonta.
Pieni jäniksen poikanen hyppeli aamulla pihalla. Mulla ei kameraa ollut silloin saatavilla. Täytyypä alkaa katselemaan, jos vaikka kuvan ihanuudesta saisi.
Hyvää kesäkuun ensimmäistä maanantaita!

8 kommenttia:

  1. Onpas niokkela idea :) Enää ei siis wanhat weneet jouda juhannuskokkoon :)
    Mulla on vanha kylpyamme, joka on toiminut lehmien juottoaltaana, mutta on pohjasta rikki, olen monena kesänä kasvattanut siinä Gladiolukseja...
    Ensi kesänä laitankin salaatit yms. siihen :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei jouda veneet kokkoihin. Minulla kasvaa salaatit ja yrtit vanhassa vesikelkasssa, jossa on sisällä vanha peltitynnyrin puolikas.

      Poista
  2. Loistava idea istuttaa kasvimaata vanhaan veneeseen,on niin kauniskin takuulla kun alkaa kunnolla kasvaa. Teillä on kyllä ihana asuinpaikka järvenrannalla =) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauski! Viihdyn täällä tosi hyvin, vaikka talvella en näe viikkoihin kuin miestäni.

      Poista
  3. Hyvää syntymäpäivää myös sinulle :)) Ihana idea tuo vene ja yhdyn kyllä Lauski:in!

    VastaaPoista
  4. Hyvä idea! Meilläkin on kukkia ollut veneessä, saisikin jostain veneen nykyiseen pihaankin :) Nyt minulla on hyötykasvit autonrenkaissa kasvamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kasvaa salaattia ja tilliä autonrenkaissa.
      Hyvää kesänkuun alkua!

      Poista