torstai 8. lokakuuta 2015

talven ensi askeleita


 Eilen, 7.10, illalla aurinko paistoi ja lämpötila oli jo noin nollassa. Ensimmäinen kunnon hallayö oli jo takana.

Aamulla, 8.10, sumu viipyili järven päällä vielä kahdeksan maissa. Mittari näytti paria pakkasastetta. Tähtitaivas väritti yötä ja kuunsirppikin oli taivaalla. Revontulia oli ollut myös taivaalla, mutta en niitä nähnyt. Pihalla piipahtelin parinkin kerran, mutta en tajunnut mennä laiturille. No ehkä ensi kerran näe nekin.

Aurinkoista torstaita kaikille!

maanantai 5. lokakuuta 2015

lepääviä puita ja aikoja sitten tehtyjä kortteja





Muutama kortti postaamatta. Olen ne tehnyt illalla, kun mies katsoo töllöä. Ei mitään mestariluomuksia, mutta onpahan nuokin tarvikkeet saatu korteiksi.

 Tuttavan talon päälle oli perjantain myrskyssä kaatunut puu.
Kylillä oli myös ihan keskustassa yksi puu kellahtanut.
Puita näkyi siellä täällä, mutta vähällä ainakin meidän reitillä oli myrskystä selvitty. Hyvä niin.

Ilma alkaa viiletä tuntuvasti. Pesin ikkunat tänään. Hiljalleen alan siirtyä talviaikaan ja toivottavasti myös askarteluaikaa liikenee enemmän.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 3. lokakuuta 2015

myrskyn jälkeen on tyyni sää




Perjantaiaamu koitti aurinkoisena ja joutsenet tulivat tervehtimään heti aamusta. Ovat varmaan meidän järven perhe, kun poikaset olivat mukana. Aamusta jo tuuli humisi aukoilla ja keräilimme kaiken irtonaisen pois pihalta. Vettä varasin ja tarkistin sähkölamput ja asetin kynttilät valmiiksi. Illan mittaan tuuli vaan puhalteli kovemmin ja naapurin puut olivat luokilla.
Pari tunnin mittaista sähkökatkosta oli illalla ja yksi kelo oli kaatunut tiellemme. Selvisimme tosi vähällä. Olemme kokeneet jo niin monta myrskyä, että kai puut alkaa jo loppua.
Tänään on tuullut ihan normaalisti ja illalla oli tosi tyyntä eli kylmä yö varmaan tulossa.

Toivottavasti olette selvinneet myrskystä yhtä vähällä!

Mukavaa syksyistä viikonlopun jatkoa!

torstai 1. lokakuuta 2015

iltataivas






Kuvailin ylä- ja alapihalta taivasta. Toivottavasti ennusteen tuulet ja myrskyt ohittavat meidät mahdollisimman lievinä. Järvi jo väreilee ja puun oksat heiluvat, onneksi ihan maltillisesti.

Tyyntä loppuviikkoa kaikille!





tiistai 29. syyskuuta 2015

Purkitusviikko takana

Joutsenet lensivät naapurimökin edestä joku päivä.
Kaunis kuulas syksyilta tulossa tänäänkin.
Kaktuksen kukat olivat nupulla koko kesän ulkona. Muutaman kukan jaksoi avata elokuun lämpöjaksolla. Nyt sisällä availee sitten loputkin kukat.
Punajuuria keittelin tänään purkkeihin. Nyt alkaa kasvimaat ja -huone olla tyhjennetty ja pakastettu tai purkitettu.
Säätiedotuksia seurattiin tarkkaan ja kun alkoi ennustella kylmiä öitä aloimme korjata viimeisiä kasvia sisään turvaan kylmältä.
Blogitaukokin tuli, kun ei enää jaksanut edes kameraa etsiä.
Puolukoita vielä keräillään, kunhan saavat kylmästä lisää mehukkuutta. Rouskuja olisin myös vailla, mutta niitä ei ole paljon ilmestynyt. Joulusalaatti sienet on jo suolassa sentään.

Mukavia syyskuun viimeisiä päiviä!



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

punaista ja keltaista

 Sunnuntai aamu alkoi punaisena; aurinko nousi järven takaa. Nämä syksyiset aamut vaan osaa olla niin kauniita, että monena aamuna kahvi saa odottaa, kunnes saan kameralenkin heitettyä. No tämä kuva on otettu ihan vaan työhuoneen ikkunasta, laiska mie *nolo*
Iltapäivällä suunnistimme metsään "varmalle" paikalle poimimaan rouskuja, joita ei vaan ollut missään. Muutaman kantarellin saimme. Tässä osa huomista ruokaa varten ja pari pussia pakkaseen.  Kävimme myös toisessa "varmassa" paikassa ja saimme yhden haaparouskun. Onneksi sain tontilta muutaman sienen suolaan, että edes joulusienet on varmistettu.
Eli tälläinen syksy nyt. Ainakin meillä sienisaalit on harvinaisen pieniä. Onneksi kuivattuna löytyy sieniä talven varalle edellisiltä vuosilta.

Kaunista syyskuista viikkoa kaikille!

lauantai 19. syyskuuta 2015

auringon kajo pilvien takaa







Muutama kuva illalla ennen auringon katoamista syyskuisen illan hämyyn.
Aamupäivällä saimme nauttia syksyisestä tihkusateesta, mutta iltapäivällä jo aurinko pilkisteli.
Suloista syyskuista sunnuntaita kaikille!