keskiviikko 29. helmikuuta 2012

helmikuun viimeinen, karkuun!

 Tuota olen pyöritellyt viime päivät ja etsinyt televisiosta jotain katsottavaa. En suostu edes ajattelemaan, kuinka paljon on tekemättä. Kipukoukku on varmuudeksi lähellä.
 Meidän vanha kaktus ilahdutti taas kukalla ja nuppujakin on muutama. Jo kolmas kerta tänä talvena.
Aurinko pilkisti ja heti alkoi vesi tippua räystäältä. Jospa tuosta valosta saisi energiaa, kun se on aivan täältä karannut.
Aurinkoista viikon jatkoa kaikille! Mä menen raivaamaan keittiötä astiakaaoksen alta....

perjantai 24. helmikuuta 2012

lomalaisia odotellessa

 Täällä on talo huokaillut ja paukkunut. Lumet on tulleet rytinällä alas katolta.
Jaksoin lapioida pienen polun ovelle. Odotellaan traktoria siirtämään nuo lumet ja jäät.
Tänään olen kokkaillut parin päivän ruuat, kun saamme lomalaisia vieraaksi.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

keskiviikkoa tänään

 Kartanoissa oli ennen ruokasalissa kirjaillut istuinosat tuoleissa. Majalla on keittiössä tuolin selkänojalla kanavatyöt. ;)
 Kanavatöiden viimeinen palvelupaikka ennen roskista.
Voi kuinka kaunis aamu. Hiukan sumua nostaa järven päälle. Vein postipojalle lähtevää ja sain punaiset posket.

tiistai 21. helmikuuta 2012

liu lau laskiaista!

 Vierashuoneen ikkunassa on talven ollut tämä virkkaamani verho. No ei kovin talvinen, mutta antaa valon tulla hyvin näin pimeänä vuodenaikana.
Miksi mä en totu tähän ikinä. Joka aamu kirpaisee, kun näkee tuon puuttoman ylätontin. Kaikki näkyvät puut ovat naapurin puolella. Pihassa tuulee koko ajan, kun ei ole puita suojaamassa ja kesällä porottaa. Minä en tule tuossa kunnon puita näkemään ehkä lapsenlapseni, houh.
Silti oikein mukavaa laskiaista kaikille! Pitkiä liukuja, hernekeittoa ja pullia massalla, hillolla, kermalla maun mukaan.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Arvonta suoritettu

Leimat menevät: Misulle, annia, Satu
Kynät Marikalle ja Jonnalle

Laittakaa osoitteet ja haluatteko leimakuvia mukaan!
Muutama kuorellinen olisi lapsille sopivia tarroja ja myös leimakuvia olisi myös, osoitteita kenellä tarvetta.
Kiitos kaikille ja toivottavasti noista on iloa!

Ps. Misu saa kaksi settiä ja tuon suositun 5, onnea!

Mukavaa laskiaissunnuntaita!

 Ulkona tuulee ja luntakin alkaa sadella. Ikkunassa lentelee kuitenkin lintuja. Oma virkkaama verho.
Pitkään olen haaveillut uuta pientä kaktusta ja eilen se sitten väkisin hyppäsi ruokakaupasta mukaan.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Koukussa Kortteihin- kamut tämä postaus on teille

1, Pehmeät leimasimet, olisiko vaanhtomuovia-
 2, Vaahtomuovileimasia ja pari muovista kovaa (kai noillakin voi leimata) Lapsille?
 3. Puunkantaisia.


4. Kirkkaita leimasimia, tarttuu palikkaan.
5. Lehden kylkiäisenä tulleet, tarttuu varmaan palikkaan.
6. Puuvärejä kuorellinen, en jaksa nyt kuvata...sopii lapsille ainakin, omilta jääneet.

Hei kaikki te ihanat kommentoijat! Laittakaahan nimimerkki, nimi ja osoite mulle sähköpostiin. Yritän muistaa mahdollisen monta jotenkin. Mulla on tosin vaan rajallinen määrä helpostikuoria. Aikaa voi myös mennä ennenkuin ennätän pakata ja postittaa. Kiitos!