sunnuntai 29. syyskuuta 2013

kortti tauon jälkeen


85/2013
Tein kortin ja olipa taas hankalaa aloitella uudestaan tauon jälkeen. Korttikuva, kukkia, sydämiä, aika yksinkertaista. Jospa tästä joku kihlapari saisi kortin onnenhetkiinsä.
Joulukortteilu olisi jo aikaa alkaa, mutta muutama onnitelukortti pitää saada aikaiseksi ennen sitä.
Kolea välillä sateinen sunnuntai täällä päin. Kai syksyn olikin jo aika tulla, alkaahan lokakuu jo parin päivän päästä.
Lämpöä syksyn tuuliin!

perjantai 27. syyskuuta 2013

perjantai 27-päivä

 Kotirannasta kuvattu naapurin pellolla, ei oikein kameran teho rittänyt. Joutsenet tankkaamassa muuttomatkaa varten.
 Kukaan ei ole haravoinut rantavedestä lehtiä ;)

 Pihlaja punertaa ja tuo väri-iloa sateiseen päivään.
Ystävän tuoma kukka jaksaa tuottaa iloa päivästä toiseen. Kiitos ystäväni!
Pakkasia lupailee eli vesipumput ja muut jäätyvät täytyy korjata pois  jäätymästä. Mulla alkaa alakulo painaa päälle, kun pimeys vaan lisääntyy. No ei auta kuin kunnon potku aamulla peppuun ja menoksi.
Mukavaa, kirpakkaa viikonloppua!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

pari kurpitsaa

Keväällä ostin kokeeksi näitä kurpitsan siemeniä, mikä nimi onkaan. Eilen korjailin ulkoa pois, kun kylmiä öitä lupailee. Kahdesta keltaisesta keittelin etikkaista säilykettä ja vihreä jäi kypsymään vielä pöydän nurkalle.
Tomaattejakin on tarjottimet täynnä odottamasta punastusta. Edellisinä vuosina vihreät kookkaat tomaatit ovat noin kypsyneet hyvin.
Tänään satoi räntää ja jäitä. Välillä tuuli yltyi, että rannanpuolella meinasi mukaan lähteä.
Hyvää syyskuun loppua!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

historiallinen viikonloppu

 Kokouspaikka ja vieraiden autoja
 Vanhoja valokuvia ja esineitä....
 .....lisää

 Maittavaa ruokaa..
...kahvia ja kakkua tottakai.
Tämä kaikki oli vaan rekvisiittaa kaikille ihanille ihmiselle, joita tapasin viikonlopun aikana. Tutustuin moneen etäisempään sukulaiseen ja myös aiemmin nähtyjä näin pitkän tauon jälkeen. Tämä kaikki on vaan alkusoittoa tulevalle suvun yhteydenpidolle, toivottavasti.
Haluan kiittää kaikkia osallistuneita! Veri on vettä sakempaa.
Minua odottaa tomaatit ja kurpitsat ulkona. Säätiedotus lupailee kylmiä öitä. Tomaatit kypsymään sisälle ja pienemmät kattilan kautta purkkiin. Samoin kurpitsan pilkkominen alkakoon.
Mukavaa sunnuntain jatkoa lukijoille!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksyisiä tunnelmia Olavinlinnan ympäristöstä





Eilen jäi hetki aikaa kävellä yksin rauhassa Olavinlinnan lähistöllä. Kameraan tarttui mm. nämä kuvat.
Antoisaa viikonlopun jatkoa!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

syksyn tuoksua ilmassa

 Lauantaina ja sunnuntaina sienestettiin vieraiden kanssa. Muutaman mustan torvsienen vielä löysin ja paljon kantarellejä ja suppilovahveroita ja rouskuja. Tämä rousku oli ihan omalla pihalla.
 Kurpitsat kasvaa ja osa kellastuukin. Ensi viikolla taidan laittaa veitsen peliin ja alkaa näitä säilömään, ainakin osaa.
Mansikoita kerään vieläkin melkein joka päivä ja ruusussa on paljon nuppuja vielä.
Viikko on vierähtänyt sisällä ikkunoiden pesussa, verhojen vaihdossa. Pyykkikone on hurissut tiuhaan tahtiin.
Viikonlopun rauhoitan kotihommista ja annan aikani suvulle.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

perjantai 13. syyskuuta 2013

viikonloppu voi alkaa


 Kukat kukkii vielä kauniisti.

 Luonto on koristellut pihamaan omalla kauniilla tavallaan.
 Järvi loistaa iltapäivän auringossa
Kynttilät odottavat iltaa valmiina.
Sämpylät odottavan leivinliinan alla ja salaatit jääkaapissa iltaa. Saan lähimmät illanistujaisiin ja saunomaan. Harvoi olemme kaikki yhtäaikaa koolla, mutta nyt se taitaa onnistua. Ilma on tosi lämmin ja tarkenemme varmaan istua ulkona ja  nauttia syksyisestä illasta.
Oikein ihana viikonloppua kaikille!