torstai 23. huhtikuuta 2015

kevät keikkuen tulee





Tänään herättiin näihin maisemiin; lumi oli ottanut vallan maisemasta. Aamukahvi maistui ihan sisällä, vaikka pöytä odotti ulkonakin.
Autossa on vielä talvikumit alla, vaikka onneksi ei tarvitse lähteäkään. Eilen ajelin labrassa ja sen takia renkaanvaihto saikin odottaa.
Toivottavasti liikeenteessä kaikki selviävät perille! Malttia tien päälle!
Siivousta ajattelin täksi päiväksi. Kovaa tuulta tännekin luvattu. Toivottavasti ei aiheuta tuhoja.

Mukavaa torstaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä todella keväiseltä ;) Meillä oli tuon näköistä viime viikolla, nyt uskaltauduin jo laittamaan punasipulit kasvamaan ja kokeilin kylvää lehtisalaattiakin. Katsotaan kuinka niiden käy :) Iloista loppuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
  2. Ompa kaunista. Mutta vähän väärään vuodenaikaan. meillä on vielä tähänmennessä satanut vettä ja tuo tuulikin jo tyyntynyt aikalailla vaikka juuri nyt pitäisi olla pahimmillaan.
    Mukavaa viikonloppua, kyllä tuo siksi jo pois sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki lumi jo suli, kun vettä on satanut välillä ihan kaatamalla.

      Poista
  3. O-ou. Meillä kova tuuli, mutta onneksi ei ole tullut mitään valkoista alas. Radiossa sanottiin, että teillä päin on ollut ulosajoja ja peltikolareita, mutta vakavilta on vältytty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain olla ihan kotona tänä aamuna ilman luistelua autolla.

      Poista