lauantai 14. joulukuuta 2019

Joulun odotusta ilman turhaa tohinaa

 Lumiukko perhe muutti jo terassille. Olen tämän pelastanut roskistuomilta.
 Sain tämän pikkujoululahjaksi eräältä oppilaalta, kun olin joskus apuopena.
 Tonttu on hypännyt lehtikaktuksen oksalle katselemaan kukkaa.
 Harmaata järvenselkää, jonka takana voi nähdä valoa.
 Pilviä lahden takana.
 Kuu kurkisteli rantapuiden takaa jo iltapäivällä.
 Aamun värejä ja hiukan huurretta maassa.
Välillä on lunta, joka seuraavan päivän vesisateissa muuttuu jääksi. Koskaan ei aamulla tiedä, onko lunta, jäätä, vai sula maa. Pimeetä on aina, se ainakin on varmaa. Valoilmiöt kestää muutaman minuutin, jos sitäkään.
 Hyasintin ostin pöydälle.  Tonttu hyppäsi heti sen tarkastamaan ja oli kuulemma ihan kelvollinen.
Kun aamulla leivoin sämpylöitä, huomaisin pukin kurkkivan keittiön ikkunasta ulos. Ehkä pupu hyppeli siellä. Olen pari kertaa valvontakamerasta nähnyt pupun loikkivan pimeässä meidän pihalla.

Me emme vaihtaneet mattoja vaan lisäsimme niitä. Vanha lattia on kylmä ja kaikki matot on tarpeen lattialla.
Saunaan ja pesutilaa yritin siivoilla, koska sille oli tarvetta. Sen verran siivoan ennen joulua, että ei ihan pyhinä sille olisi tarvetta. Samoin varaan ruokaa, että pärjätään pyhät. Kaksin olemme pyhät eli tarvetta ei paljoa ole.
Pullaa ajattelin leipoa hyvä tuoksun takia ja mies pitää kanelipullista. Kaiken muun ostan valmiina. Olen siis laiska emäntä ja uskallan sen tunnustaa.

Otan lahjapaperin ja pakkaan inhottavan tarpeellista ja halpaa lapsille lahjaksi. Tonttutyttö saa toivottavasti edes hiukan mieleistä paketista.

Mukavaa joulun odotusta kaikille ja muistakaa myös nauttia ja pysähtyä välillä!

torstai 5. joulukuuta 2019

harmaata ja sinistä, surua ja muistoja

 Harmaa hetki joku ilta
 Sininen hetki aamulla, kun kynttilätkin paloivat lyhdyissä
 Iltapäivällä, tai melkein keskipäivällä, pilvet väreissä.
 Kynttilät pöydällä.
Saimme kuulla murheellisia uutisia, kun meidän perheeseemme suuresti vaikuttanut henkilö siirtyi ajasta ikuisuuteen.
Asuimme pari vuosikymmentä yhteisössä, jossa muutaman perheen työ, asuminen, juhlat, surut sitoutuivat kiinteästi yhteen. Lapsemme kasvoivat melkein koko lapsuutensa siellä ja aina oli joku aikuinen paikalla. Tunsimme toistemme sukulaiset ja tutustuimme ihmisiin monesta yhteiskuntaluokasta. Aika oli kasvattavaa ja mielenkiintoista niin aikuisille kuin lapsille. Minulla ainakin on ajasta hyviä muistoja.
Nyt eräs meistä on poissa ja muistot vaan jää elämään.
 Kuva hetkestä aamukahvin aikaan
 Tein muutaman tortun tänään. Olen katsellut uusia malleja taitella torttuja, mutta vanha meni taas vanhalla mallilla.
Piirakoita myös paistoin muutaman. Odottellen vieraita illaksi, jos heille maistuisi.

Itsenäisyyspäivä on jo huomenna kuin myös äitini kuolinpäivä. Minun joulun odotukseen liittyy aina myös paljon haikeutta. Nykyisin taas myös iloa, kun tonttutytön syntymäpäivä lähestyy ennen joulua. Elämähän on iloa ja surua, haikeutta ja onnea hetkestä.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua kaikille!

maanantai 25. marraskuuta 2019

Kuka piilotti miehen namut?

 Joku sumuinen aamu kuvattu kahvikuppi toisessa kädessä sisältä.
 Tummempi aamu järvellä aikaisemmin aamulla kuin edellinen kuva. Hiukan valoisampi aamu.
 Eilen kuvattu ennen hämärän laskeutumista. Valoa pilkahti hiukan taivaalla.
 Rannassa oli hiukan riitettä, mutta muuten järvi oli sula. Lahti jäätyi jo kerran kokonaan, mutta lämpöasteet kera sateen ja tuulen sulatti sen.
Viime yönä oli hiukan pakkasta ja lahti on taas riitteessä.
 Tyttö ruusukorin kanssa liikenteessä. Ehkä jollakin on juhlapäivä?
Kohta alkaa monella alkaa joulukiireet hellan edessä. Tuoksut leviää kotiin, kun herkkuja valmistuu monenlaista. Me varmaan ostamme sen vähän, mikä meillä muutamana päivänä menee. Ehkä leivon hiukan ihan tuoksun vuoksi.
Meillä on onni omistaa kummityttö, joka on taitava viulun soittaja. Muistan monen vuotena, kun sain kuunnella hänen soittoaan juhlissa tai onnitteluna aamulla netin välityksenä.  Hän on opiskelemassa ihan muuta alaa ja soittamisessa on taukoa ainakin esiintymisessä. Kauniita muistoja on kuitenkin.

Nämä hiirulaiset ovat koristelemassa majaa joulua varten varmaankin.

Meidän hiirulainen piilotteli karamellejä sohvalle tyynyjen ja miehen vaatteiden alle pari yötä sitten. Emme ole nähneet sitä, mutta oletamme sen olleen hiiri. Mies oli herkutellut illalla ja jättänyt loput karkit  sohvapöydälle. Aamulla niitä tippui hänen vaatteistaan, jotka hän oli jättänyt sohvalle yöksi.
Kun eilen menin katsomaan TTK-ohjelmaa, löysin toiselta sohvalta tyynyjen alta muutaman namun. Taisi olla oikea sokerihiiri.
Maalla ja vanhassa talossa hiiriä vaan tulee, vaikka kuinka yrittäisi joka kolon tukkia. No monihan niitä pitää kotieläimenä eli meilläkin on sitten lemmikki, hih.

Viikonloppuna piipahdimme joulunavajaisissa naapuri kunnassa tonttutytön ja hänen vanhempiensa kanssa. Minä en sitten yhtään kuvaa edes ottanut, kun pienen kanssa menin ja ihailin hänen intoaan kaikkeen. Siellä oli pukki ja koiria, lampaita ja valtavasti pieniä taapertajia.

Olen vaan maannut ja laiskotellut monta viikkoa ja kämppä on pölyn, neulasten, hiekan ja kaiken mahdollisen vallassa.  Kuka täällä sotkee?  Minä en ainakaan, kun olen vaan ollut. Tänään oli pakko jo tarttua hommaan ja alkaa vallata kotia taas ihan itselle. Hiukan päivässä ja paljon ennen joulua siivousta, vai kuinka se olikaan.

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa kaikille!


sunnuntai 17. marraskuuta 2019

köh, köh, ätsii, lotina lots

 Luin netistä, että joku oli jo luistellut luonnonjäällä joku aika sitten. Hui! En minä ainakaan uskaltaisi. No mulla onkin elopainoa aika paljon ja muutamaan vuoteen en ole luistellut. Luistimet mulla on ja ne on koristeena talvisaikaan ulkona. Säästöä, kun ei tarvitse ostella koristeluistimia vaan laittaa omat vanhat.
 Menneen hääpäivän kunniaksi kuva meistä. No ei sentään, tuo photosopattu kuva musta. Häivytetty kymmeniä kiloja pois ja ei parempi puolisko ole noin raihainen vielä.
 Tässä minä olen oikeesti. Nuhruinen, vanha, väsynyt, no hiukan paksumpi. Yöt menee yskiessä ja päivätkin. Aamulla mustat renkulat silmien ympärillä hamuan kahvikuppia ja yritän saada selville mikä päivä mikä planeetta.Voisihan tuo köhiminen loppua, vaikka joudanhan mie sairastamaan.
Tässä tavoite tulevalla: mahdun korttiin ja se hymy ( en taida muistaa sitä ) palaisi ja jaksaisi jotain puuhaillakin.

Joku yö on tullut sentti lunta, mutta yleensä vettä kohisemalla.  Aamulla on sumu ikkunan takana, että rantaa ei näe. Kun ruuan saan tehtyä, ulkona on melkein pilkkopimeetä, houh. Aamulla taas saa ihmetellä kellon aikaa, kun pimee iskee lärviin.

Nyt alkaa olla jo marraskuu loppupuolella ja juhannus lähestyy vauhdilla. Hih. Ainoastaan puoli vuotta ja risat, kai mä kestän.

Kaikkea hyvää teille ja ihania pikkujouluja kellä sellaisia on!

Mie etsin villasukat ja kalsarit ja painun parin täkin alle köhimään.

lauantai 9. marraskuuta 2019

pistot ristiin ja korteiksi

 Joulutonttu tuo linnuillekin herkkupaloja jouluna. Jouluna on niin paljon vilinää, etä mökkikin menee vinoon.
 Tähti loistaa olkipukille. Taustalla on mun ottama valokuva.
 Piparipojat hyppivät mun ottaman valokuvan päällä.
 Tonttutyttö tuo valoa meidänkin tielle eli taas oma valokuva taustalla. Joulun pieni valoisa hetki, kun puutkin ovat valaistuneet.
Tässä on kierrätyskortti taustalla vaihteeksi.

Olen tässä puolikuntoisena paennut korttien pariin pois kotihommista. Laiskalla on aina hyvät syyt paeta pakollisia töitä. Ennen flunssa kesti viikon ja nyt kuukauden. Onko maailma muuttunut vai kunto heikentynyt Onpahan nyt aikaa sairastaa, ei työt paina enää.

Keväällä kirjoin pieniä jouluisia kuvia ja nyt olen niitä tehnyt korteiksi. Muutama tuolla vielä odottaa. Kaikki jouluiset paperit olen käyttänyt edellisinä vuosina ja nyt yritän kehitellä kuvista ja vanhoista korteista  noille taustoja.
Höpsöhän mä olen, kun näitä vaan teen. Valmiita on jo muovilaatikollinen ja postikin lakkoilee. Saa nähdä onnistuuko yhdenkään kortin postittaminen tänä vuonna.

Tauti vaan kurittaa meitä. Mies valittaa vatsaa. Liekö lääkkeet olleet siihen syynä.
Mä yskin ja tirskun ja nukun päikkäreitä joka homman välissä. Eilen imuroinnissa istuin aina, kun tuoli oli lähellä ja imuroin siitä ympäristön. Kyllä laiska keinot keksii, hih.

Huomenna on isänpäivä ja kahdestaan varmaan olemme. Tyttö on varmaan töissä ja pojan perheellä on tautia. No se on vaan yksi päivä ja vanhempia olemme koko ajan. Toivottavasti nuorilla ainakin alkaisi taudit helpottaa.
Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää kaikille!

lauantai 2. marraskuuta 2019

valon pilkahduksia

 Vettä, räntää ja hiukan luntakin on satanut. Joku ilta aurinko pilkahti ennen laskemistaan pari minuuttia vastarannalle.
 Aamun sininen hetki,
 joka hetken päästä punertui.
 Lehtikaktus on kukkinut siitä asti, kun toimme ulkoa sisälle. Toisessakin on muutama kukka.
 Flunssassa olemme olleet koko viikon. Mies  haki lääkekuurin. Minä olen sinnitellyt kuuman mehun ja sinkin avulla. Ruuan olen jaksanut tehdä, mutta enpä muuta. Tänään oli eka päivä, kun selvisin ilman päikkäreitä. Välillä tulee kunnon yskä- ja tirskutuskohtauksia vieläkin.
Tein piirakan ohjeella mitä kaapista ja pakastimesta löytyi, kun kaupalle ei jaksettu mennä.
 Lintuvalaisin on jo peilin päällä, viime joulun lahja.
Korttitarvikkeet levittelin pöydälle ajan kuluksi, jos jaksaa hetken istua.
Jos olen kipeä, en jaksa lukea ja töllönkin katsominen jää melkein kokonaan. Jotain pientä näpertelyä ja ehkä jotain kuuntelemista, kun aika tahtoo käydä pitkäksi.
Jospa nyt jo alkaisi jaksaa touhuilla edes kotihommia.

Vein ulos kynttilöitä palamaan ja muistelen samalla monia jo pois menneitä.
Vastaisen rannan mökkiläiset ovat mökillään ja heidän valoja on kiva katsoa. Muiden valoja ei meille näykään.

Hyvää ja tauditonta marraskuun alkua kaikille!

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

keskiviikon postireissu


 Aamulla oli tosi kaunista, kun aurinko alkoi valaista järveä. Kaipasin taas kunnon kameraa, sillä ehkä olisin edes hiukan saanut värejä kuvaan.

 Postireissulla kuvailin sammalta puiden alta.
 Peltotien takaa näkyy hiukan peltoa ja järveäkin.
 Tässäkin oli kunnon metsä ennen Asta-myrskyä ja nyt vaan risuja ja heiniä. Istutetut taimet ei tuolta vielä erotu.
Meidän kotitie; kapea ja mutkainenkin. Koko tie on yhtä kävelytietä, kun liikennettä ei oikeastaan ole. Tien vieressä on vielä muutama puu naapurin mailla, mutta talven aikaan nekin hakataan kuulemma pois. Nyt on ainakin kuva muistoksi ja eipä sitten kaadu ainakaan tielle myrskyssä.

Alkuviikosta oli hääpäivämme ja minäkin taas vuosia täytin. Kaupungissa kävimme asioilla ja samalla syömässä. Muuhun juhlaan ei ollut aihetta.
Moni karsastaa nykyisin vanha sanaa, mutta itse koen olevani vanha, en seniori, enkä mikään muukaan. Vanhuuseläkeläinen on vanha ja sillä siisti. Aikuisuus ja nuoruus on eletty ja on tään aika.

Mies sai flunssan ja kauhulla odotan sitä itselle. Keväällä olin kipeänä tosi kauan. Mutta e on vaan otettava vastaan, mikä on tulossa. Jospa mies malttaisi lepäillä tarpeeksi.

Mä yritän kannella puut ja kokata jotain, joka maistuisi miehelle. Onneksi syystyöt alkaa olla paketissa.

Mukavaa viikon jatkoa teille lukijani!