tiistai 3. tammikuuta 2012

myrskyä taas luvattu

Sääennustus lupaa taas myrskyä. Asta-myrskyn jälkeen jääneet puut ovat kaikki vaurioituneita ja aina, kun tuuli voimistuu puuta kaatuu ja sähkökatkoksia tulee. Asentajat tekevät töitä urakalla ja heille täysi kiitos. Vuorokausi pärjätään ilman sähköjäkin, mutta sitten alkaa pakastimet sulaa ja näin talvisin vesijohtojen jäätyminen. Pakastimelle olen miettinyt vaihtoehtoja. Kuivurin ostin viime kesänä ja kuivasin sieniä ym. Ruokavarastoja haluan pitää aika paljon, koska marjastan ja sienestän paljon. En myös koe mielekkääksi käydä ruokakaupassa kuin korkeintaan kerran viikossa. Normaalioloissa nykyisillä menetelmillä kaikki säilyy kauemminkin.
Suurin ongelma meillä on ollut sähkökatkosten aikana toimimattomat puhelinyhteydet. Emme saa apua pyydettyä ja läheiset eivät tiedä tilannetta. Miehen on joka tapauksessa päästävä töihin. Hän menee korjaamaan myrskytuhoja ja vaikea ilman puhelinyhteyttä tietää minne menee. Jos tiet on tukossa, ei voi pyytää ketään hakemaan. En ymmärrä, miksi ei linkeille saada varavoimaa koko ajaksi.
Pari kuvaa mun lemmikeistä. Tinttejä oli kymmeniä tänään, mutta ei ne yhteen puuhun seisahtaneet.



1 kommentti: