lauantai 5. syyskuuta 2020

syksyinen tervehdys teille

 

Säilömistä,

ruuantekoa,
siivoamista,
puunkantoa..


siitähän nämä syksyiset päivät on täyttyneet. 
Kameraa olen ulkoiluttanut parina iltana maisemia tallentaen. Päivät menee pikakelauksella, että ei mukana meinaa pysyä. Toisekseen kiva, että tekemistä on. Koskaan ei tarvitse tekemistä etsiä, vaan se tulee ihan itse paikalle.
Nyt on tuulinen ja sateinen päivä ja saa luvan kanssa viikonloppuilla.

Mukavaa syksyistä jatkoa kaikille!

keskiviikko 26. elokuuta 2020

varautumista talvea ajatellen

 

Mörrimökyn pesä? tien reunalla. Muistoja Asta-myrskystä, että totuus ei unohtuisi

Syksyn harrastus: puut katokseen jäi mulle. Hiukan olen jo saanut hommaa alkuun. Kroppa on sitä mieltä, että enemmänkin on tullut tehtyä, mutta ei. No oli nuo pinot hiukan korkeampia tänään kuin tuossa kuvassa.
Tuosta peltien alta klapeja siirtelen kottikärryillä muutaman kuorman päivässä muiden hommien ohessa. Me lämmitämme pääasiallisesti puilla talvella eli puita menee. Mies on tuon homman hoitanut viime vuosina, vaikka ennen olikin mun homma ainakin osaksi. Nyt hänen sairauden takia yritän kärrätä nuo. Rankkaa on, mutta hiljakseen teen. Kai tätä syksyä vielä riittää. Taukoja ainakin muistaa pitää tarpeeksi, hih.
Pieni enkeli kantoi viikonloppuna vettä uudella sankollaan.
Kesäkurpitsa kukkii ja muutama on tullut jo ruuaksi asti.
Punajuuri kasvaa ja tuottaa satoa.
Näin lennokkaasti jalka nousee nuorena. Hän juoksi välillä mun luo ja takaisin miesten luokse.Meno oli lennokasta koko ajan. Lapsi on saanut mennä ja ulkoilla paljon, kun jaksaa mennä puoli ilmassa koko ajan. Niin reipas tyttönen.
Puolukka alkaa punastua, vaikka keräämistä saa vielä odotella.

Minä jatkan puiden kanssa seurustelua. Taukojen välillä yritän muistaa siirrellä myös kottikärryjä.

Kauniita syyspäiviä teille!

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Päivitystä Majalta

Eräs ilta ihan vaan meidän rannalta. Mä niin nautin näistä maisemista niin kauan kuin mahdollista.
Säätiedoitus lupasi melkein pakkasta ja me haimme nuo illalla sisään. Ja mä paloittelin ne pakastimeen ja osan laitoin soseena.  Niin vähän olemme saaneet satoa tänä kesänä, mutta nuo nyt odottaa talvea ja oon onnekas.

Pientä hämärää valoa jo niin syksyiseen iltaa. Kuulin, että saan nuoremman lapsenlapsen meille viikonlopuksi. Joo tiedän sen olevan riskin, mutta haluamme ottaa sen. Elämä on aina riski ja nyt mietitään,  mikä on tärkeintä. Me olemme täällä ja emme käy missään. Ja meille tuo iloa lapset ja lapsenlapset eli me suomme ne itsellemme. 

Kaikkea hyvää teille, jotka tänne löytää! Elämme vaarallista ja vaikeaa aikaa ja emme vaan tiedä kaikkea vaaroista. Voimme vaan yrittää parhaamme. Voikaa hyvin!

maanantai 10. elokuuta 2020

orvokkeja ja ahdistusta

 

Maisemia meidän rannalta,mistäs muualta. Kotona vaan ollaan ja järveä tuijotellaan.
Tyttö oli pari yötä miehensä kanssa meillä. Nukkuivat asuntovaunussa omassa rauhassa. Vietimme tytön kanssa illan viidakossa ja paransimme maailmaa. Kiitos lapseni olin niin tuon tarpeessa. Meidän kasvihuone kukkii, mutta satoa emme ole saaneet. No aina ei voi onnistua, ei edes joka vuosi. Tutkimme tilannetta ja jos luoja suo olemme viisaampia ensi vuonna.
Kävimme myös tyttäreni kanssa metsässä. Mä itse löysin kantarelleja ja mustia torvisieniä, vaikka jaksoin liikkua tosi vähän. Oi ihanuus, kun itse sain kerätä. Tuo maisema oli myös sielua voimaannuttava, vaikka odottelin vaan tyttöä. Aina voi somettaa, kun ei jaksa muuta.
Puhelin soi, kun siivosin mustikoita, miehen keräämiä. En tunnistanut numeroa, mutta mulla on tapana vastata. Mun vaki kampaaja soitti ja kysyi haluanko orvokkeja. Olin ihan plöö ja sain sanottua, että joo. Kohta hän kurvasi pihaan ja toi noi kaikki. Kerrankin olin ihan  sanaton. Kaksi pitkää laatikollista, houh. Niitä nyt tuossa ihaillen ja ajattelen, että en mä taida olla ihan paska akka.

Elämä on potkinut isoin potkuin, mutta myös antanut iloa ihan odottamattomalta taholta. Moni asia roikkuu hoitamatta ja se ahdistaa minun laista. 

Ilma viileni ja käpystelin tontilla katsomassa odottavia hommia. Väsyin jo ajatuksesta, kuinka ne jaksan eli tarvitsin päivätorkut. Ei hyvältä näytä, taitaa olla tekemätön paikka mulle. Katsellaan ja yritetään edes, prinsessapäivät on ohi multa.

Voikaa hyvin ja mukavaa elokuuta!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

huonoja kuvia ja saamattomuutta


Iltaa!
Vettä satelee, mutta päivällä oli poutaa. Mies keräsi taas muutaman litran mustikoita ja mä siivosin ne ja pakastin. Hän on jaksanut monena päivä kerätä hiukan marjoja kävelyn ohella. Olen myös aloitellut säilömään muutakin eli päivät menee joutuisasti. Kotihommat ja säilömiset työllistää hyvin tälläisen laiskan puoleisen mummon.
Kuvia olen ottanut tosi vähän, kun kaikki kuvattava on purkissa tai pakkasessa, kun asia tulee mieleen.
Läheisillä on ollut suuria elämänmuutoksia ja ne ovat valvottaneet ainakin minua. Pojalla tuli vielä suuri vesivahinko asuntoon ja sekin harmittaa. Asioilla on tapana järjestyä, mutta sekään ei aina lohduta.
Touhuilen täällä voimien mukaan ja postailen, kun aika on.
Voikaa ystävät hyvin ja nauttikaa kesästä myös sateesta!
Palaillaan....

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

kävin ruokakaupassa


Tyttö toi mulle kukan, kun kävivät viettämässä piha-aikaa meidän kanssa yhden iltapäivän ajan. Kaunis tumma orvokki.
Joku ilta, kun järveä ja taivasta taas kuvailin.
Mun hoitamaton kukkapenkki oven vieressä. Aurinko paistoi kauniisti.
Meillä on pupuemo ja kaksi poikasta pihalla. Valvontakamerasta näkee ne päivittäin,mutta en saa kuvia siirrettyä. Sain kuvattua edes yhden joku aamu.

Kuvia taivaasta ja järvestä. Minua jaksaa viehättää tuo maisema joka päivä. Taivasta olen tuijotellut ja kamerasta pupujen leikkiä katsellut. 
Tänään kävimme ihan itse ruokakaupassa ekan kertaan neljään kuukauteen. Aika sekoilua se oli, että löysi edes jotain. Kolmeen viikkoon ei oltu edes tilattu ruokaa ja jääkaappi kumisi tyhjyyttään. Helpompi olisi ollut tilata kahden viikon ruuat kuin itse etsiä viikon ruuat. Saimme me ihan pakolliset ja kai nyt edes viikon pärjää. Kai meidänkin on jo aika täältä edes hiukan poistua edes tuonne ruokaa ostamaan. Huomiseksi on luvattu mansikoita, että niiden parissa saa sitten viettää aikaa.
Ajattelin vaan postailla, että kaikki on hyvin tai niin hyvin kuin nyt voi olla. Mulla mielialat vaihtelee, mutta kai ihan normaalia kaiken jälkeen. Päivä kerrallaan eteenpäin ja kotihommissa riittää puuhaa ja ne pitää ajassa kiinni.

Kiitos teille seuraajille ja kommentoijille! Tuotte niin  paljon mulle iloa <3
Mukavaa jatkoa ja voikaa hyvin!

perjantai 3. heinäkuuta 2020

12 Kysymystä Kesästä

https://tiiakoivusalo.fi/ kopsasin tämän haasteen

Rakastan kesää. Sitä valoa ja lempeää tuulenvirettä. Jopa hellettä, joka näin vanhemmiten vie kaikki voimat. Kesä on aina täynnä toivoa, jopa nyt kaikkien vaikeuksien keskellä.

Mekko vai shortsit?

Mekko ehdottomasti, vaikka yleensä mulla on aina pitkät housut päällä. Mutta kesällä tarkenen mekossa ja nautin siitä.

Myöhään nukkuminen vai aikaiset aamut?

Sekä että. Nautin valvoa kesäöitä kuin myös herätä aamuisin tosi aikaisin. Ennen valvoi läpi yön ja ihailin kaikkia värejä. Nykyisin valvon illalla, jos nukkumatti hujauttaa ohi Majalta. Jos saan nukkuttua ajoissa, herään aamulla aikaisin.

Ravintola vai piknik?

Tänä keväänä on harrastettu pihakahveja, kun tämä kummallinen kevät on kaiken muun kieltänyt. Ja kivaa on ollut imaista, vaikka pillimehut pihalla. Ravintolassa käymme tosi harvoin ja silloin se on meille juhlaa. Taitaa olla molempi parempi, nyyhm.

Pavlova vai perinteinen mansikkakermakku?

En ole oikein  kakkujen ystävä. Juhlissa maistan miehen lautaselta lusikallisen. Jos makean himo iskee, paistan pannarin ja syön marjojen kanssa tai marjapiirakan tai pullaa.

Päivä rannalla vai huvipuistossa?

Rannalla tottakai. Mähän asun rannalla ja se on vaan mun juttu. Aurinkoa en enää ota, enkä löhöä rannalla, mutta nautin maisemasta. Huvipuistot ei ikinä ole olleet mun juttuja eikä lapsetkaan sinne koskaan ole halunneet. Meren rantaan vielä kerran haluaisin istumaan ja tuoksuttelemaan kesäisiä tuoksuja. Ehkä ehkä ei.

Matkailu kotimaassa tai ulkomailla?

Kotimaassa ehdottomasti, kun niin paljon on näkemättä. Olen kuullut usein, että ulkomaan matkailu avartaa ja olen ymmärtänyt olevani juntti. On monta syytä, miksi emme nuorempana matkustelleet enkä nyt niitä avaa tässä. Olen vaan rehellisesti juntti. Olemme me lähimaissa olleet muutaman kerran vuosia sitten.
Haluaisin nähdä niin paljon kotimaata, mutta saa nähdä onko se mahdollista. Terveys alkaa jo rajoittaa matkustamista. Jospa lähikaupunkiin jaksaisi joskus, tai sitten tyydymme lähikauppa-matkailuun. Onneksi asumme kaiken tämän kauneuden keskellä.

Trampoliini vai löhötuoli?

Löhötuoli ehdottomasti, ei trampoliini taitaisi edes mua kestää, hih.

Kirja vai sarja?

Olen lukija, mutta täytyisi uusia lasit, jotta näkisi lukea. Sarjat, no sisustus- ja remppa juttuja katselen enpä muita. Blogeja luen ja vlogeja katselen.

Sandaalit vai tennarit?

Sandaalit, en halua sukkia jalkoihin. Kumisaappaat on usein pakolliset täällä ja niihin joskus laitan sukat, muuten sandaaleissa, läpsykkäissä varpaat vapaina.

Pionit vai lupiinit?

Pionit. Mullakin on yksi pioni, joka ei vaan vielä kuki. Meidän entisessä paikassa oli paljon pioneja kartanon pihassa ja ne oli vaan niin ihania. Ruusut on toiset, jotka saa mut ihastumaan. Rehellisesti myös monet muut kukat.

Festarit vai kotibileet?

Kun lapset asuivat kotona, he olivat aina kaikessa mukana, juhlissa kotona ja kylässä. Ei kai niitä bileiksi voinut sanoa. Silloin tultiin ja mentiin yökylään ja syötiin yhdessä tehtyä ruokaa. Juteltiin ja leikittiin ja ulkoiltiin lasten kanssa. Keitettiin puuroa aamulla väsyneinäkin, kun aikuisten jutut ei loppuneet lasten unihetkiin. Kaikesta tuosta jäi hyvät muistot, vaikka taisi antimet olla vaan tavallista kotiruokaa.
Festareilla en ole ollut, kun siinä iässä oli jo perhe. 

Hehkuva kesämeikki vai ilman meikkiä?

Hyvin vähän olen enää meikannut, vaikka tarvetta olisi. Kevät on mennyt kotona ihan 100%, no ruuat haettu kaupan laiturilta. Silmäpusseihin alan jo kompastua ja naama kesii näppylöitä, mutta ei vaan jaksa. 

Olipa haastavaa vastailla, kun elämä on keskittynyt kotiin. Juu me olemme mökkihöperöitä kuten moni tuttava on kommentoinut. Onhan se monelle haastavaa olla vaan kotona neljäkin kuukautta, kun täällä ei ulkoillessekaan näe ketään. Mutta aika normaali elämää tämä meille on, lapsien luona piipahtamista kaipaa, myönnän. Katsellaan, milloin jaksaa kuinka tämä tästä etenee, pandemania ja meidän olotila.

Kaikkea hyvää kaikille!