maanantai 10. elokuuta 2020

orvokkeja ja ahdistusta

 

Maisemia meidän rannalta,mistäs muualta. Kotona vaan ollaan ja järveä tuijotellaan.
Tyttö oli pari yötä miehensä kanssa meillä. Nukkuivat asuntovaunussa omassa rauhassa. Vietimme tytön kanssa illan viidakossa ja paransimme maailmaa. Kiitos lapseni olin niin tuon tarpeessa. Meidän kasvihuone kukkii, mutta satoa emme ole saaneet. No aina ei voi onnistua, ei edes joka vuosi. Tutkimme tilannetta ja jos luoja suo olemme viisaampia ensi vuonna.
Kävimme myös tyttäreni kanssa metsässä. Mä itse löysin kantarelleja ja mustia torvisieniä, vaikka jaksoin liikkua tosi vähän. Oi ihanuus, kun itse sain kerätä. Tuo maisema oli myös sielua voimaannuttava, vaikka odottelin vaan tyttöä. Aina voi somettaa, kun ei jaksa muuta.
Puhelin soi, kun siivosin mustikoita, miehen keräämiä. En tunnistanut numeroa, mutta mulla on tapana vastata. Mun vaki kampaaja soitti ja kysyi haluanko orvokkeja. Olin ihan plöö ja sain sanottua, että joo. Kohta hän kurvasi pihaan ja toi noi kaikki. Kerrankin olin ihan  sanaton. Kaksi pitkää laatikollista, houh. Niitä nyt tuossa ihaillen ja ajattelen, että en mä taida olla ihan paska akka.

Elämä on potkinut isoin potkuin, mutta myös antanut iloa ihan odottamattomalta taholta. Moni asia roikkuu hoitamatta ja se ahdistaa minun laista. 

Ilma viileni ja käpystelin tontilla katsomassa odottavia hommia. Väsyin jo ajatuksesta, kuinka ne jaksan eli tarvitsin päivätorkut. Ei hyvältä näytä, taitaa olla tekemätön paikka mulle. Katsellaan ja yritetään edes, prinsessapäivät on ohi multa.

Voikaa hyvin ja mukavaa elokuuta!

7 kommenttia:

  1. Kaunis peilityyni -järvi:)
    Upeat maisemat,metsä rauhoittaa...ja hyvässä seurassa:)puhdistaa..
    Ihania kanttarelleja,noita mustiatorvisieniä,minulle täysin vieras sieni.
    Voi Majan Molla!..täällä yksi "tekemättömien -töiden listaa alkanut vähentää..teen vain "välttämättömät-työt"..Muista täällä toisella puolen suomea..tuskailee just samanmoisilla asioilla..Tehdään mitä jaksetaan..ja levähdetään älillä:)
    Ihanat orvokit sait!! ja paljon....laitat syksyllä maahan ..sieltä keväällä nousee uudet orvokit...
    Hyvää elokuuta ,Sinulle Majan Molla!
    Sinua Halauksin muistaen!🧡🙂

    VastaaPoista
  2. lisään vielä tuohon kasvihuone-viidakkoon.
    Täällä just samanlainen viidakko korkeassa kasvarissa;)),tänään karsin ,,kovalla kädellä kolme tomaattitainta jätin,;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on miehen aluetta, no hiukan lainattiin tytön kanssa ;)

      Poista
  3. Kiitos Marja-Terttu!
    Miehen sairastuminen sotki pakkaa kunnolla ja sitä nyt selvittelen. Eteenpäin mennään ja jokainen työ on eteenpäin kohti talvea.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti miehesi paranee pian. <3

    Ihana tytär ja tuli varmaan tuo rupattelu tarpeeseen. Nuo orvokit, orvokkeja ihanalle. <3

    Voimia Marketta teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3
      Te kaikki siellä ruudun takana annatte niin paljon voimaa, kun kaikki kaatuu ympärillä. Tytön kanssa hetki metsässä ja kasvarissa oli kohokohta, kun äiti sai vaan romahtaa.
      Kaikkea hyvää sulle ja kiitos!

      Poista