tiistai 16. helmikuuta 2016

kamera kuvaa luontoa, ei mua......viisas kamera








Ihana aurinko paistoi tänään ja pakkohan se oli ikuistaa kameran kanssa. Siivouksen välillä terassilta otin muutaman kuvan. Kun sain suurimman osan tehtyä, tein pienen lenkin aukoilla kameran kanssa. Valolla on vaan niin ihmeellinen voima. Tylsät hommatkin meni nopeampaan, kun välillä ihasteli valon määrää.

Eilen olin kampaajalla ja joku toivoi kuviakin tuloksesta. Hiuksiin olen erittäin tyytyväinen, mutta niiden kuvaajaksi minusta ei ole. Joko mun taidot ei riitä tai kamera ei toista värejä. Taitava kampaaja ansaitsee paremmat kuvat eli en julkaise omiani. Olen löytänyt omalta kylältä hyvän kampaajan. Hän tuntee mun hiukset ja osaa myös pienillä jipoilla saada vaihtelua mun hiusmalliin.Valittavasti nykyisin oma tilanteeni ei anna käyttää hänen palveluitaan riittävästi. Muutaman kerran vuodessa käyn silti, koska se on ainut  itseeni sijoittama asia.
Värimaailma on tällä kertaa punainen ja lila.

Toivottavasti nykyinen keli säilyy edes hiukan aikaa. Tuolla ei edes ollut liukasta. Minun on pakko päästä ulos tai kunto menee ihan nolla rajan alapuolelle. Muutenkin oma olo on ihan toinen, kun saa hengittää raikasta ilmaa muutenkin kuin terassilla. Tarvitsen joma päiväisen happihyppelen. Liukaiden aikaan pyörähdin terassilla useamman kerran päivässä, en vaan jaksa olla koko päivää sisällä...koskaan, en edes kipeänä.

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!





2 kommenttia:

  1. Kyllä olikin upea päivä, niin äärettömän kirkasta kun puhtaalle hangelle aurinko paistoi. Jo se lämmittikin, tippui vettä räystäältä.
    Luontokin antaa parstaan, puut pukeutuivat taas talviasuunsa. Tosin osa lumesta jo tippui oksilta alas.
    Oikein hyvää jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään onkin jo pilvistä,mutta eilen oli jo tosi keväistä.

      Poista