tiistai 10. syyskuuta 2019

Mä saan enemmän onnea kuin ansaitsen

 Mehustin vähät viinimarjat ja aroniat. Nyt ennätin kerätä marjat ennen lintuja.
 Kamera kädessä illalla rannalla.
 Mummon pikkuapulainen piipahti isänsä kanssa, kun äiti oli töissä. Isänsä auttoi hommissa, joita emme kahdestaan osanneet tehdä ja me nautimme pienen tyttösen seurasta.
Toinen lapsenlapseni muutti ekaan omaan kotiin ja käy töissä.
Mikä onni on omistaa aikuinen ja pieni lapsenlapsi. Saan elää ja seurata kahta niin erilaista elämää. Siinä sivussa myös lapsieni elämä ja heidän vaativat työt.
Tämä mummo on onnekas kaikkien kanssa ja onneksi miehen geenit on periytyneet enemmän kuin minun.
 Kurpitsaa on purkitettu pari erää talvea varten.
 Joku aamu viiden aikaan, kun jalat vaati lenkkeilyä kesken unien kuvasin järveä.
 Pilviä on taas tuijoteltu,
 vaikka olisi muutakin tekemistä,
 kun ne vaan niin kiehtoo mua.
 Rannan kasvitkin ovat kauniita.
Taas pilvikuva, anteeksi.

Olen päässyt hiukan säilömisen makuun, kun iso kurpitsat kasvaa sentään. Kesäkupitsaakin olemme saaneet syödä ja muutama kurkkukin tulee leivän päälle. Purkkiin asti ei taida kurkkua tänä syksynä tulla. Tomaatit alkaa nyt vasta kypsyä, mutta on ne makoisia.

Rouskuja on hiukan purkin pohjalla suolassa ja tatteja kuivattuna iso rasiallinen. Nuo kaikki on kerätty melkein meidän tontilta. Jospa joku päivä menisi auton kanssa katselemaan kantarelli- ja vahakaspaikkoja.

Tänään aamulla oli kova ukkonen, mutta vettä emme paljoa saaneet. Kaivossa on vielä vesi riittänyt, kun ratasaunalla olemme käyneet pesulla. Tänään kävimme suihkussa sisällä ekan kerran, kun rantasaunan viemärissä oli ongelmia.

Tälläisiä kuulumisia Majalta. Hyvää syyskuun jatkoa teille lukijani!

11 kommenttia:

  1. Kauniita syksyisiä kuvia ja ihanaa sadonkorjuutunnelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkuli!
      Mun syksy on sadonkorjuuta tulevan talven varalle, kun se auttaa eläkeläistä talvella.

      Poista
  2. Upeat kuvat! On kyllä niin mukava kun tuota jälkikasvua ja lapsenlapsia on! Vielä ei itsellä mummoilu ole alkanut, mutta ehkä sitten joskus:) Ihanaa alkavaa syksyä♥

    VastaaPoista
  3. Minusta on kiva, että jotain löytyy ilman kauppaan menemistä.

    VastaaPoista
  4. Ihana apulainen ja muutenkin postaus pullollaan kaikkea kaunista. <3 Kivaa viikon jatkoa Majan Molla. <3

    VastaaPoista
  5. Syksyllä ,säilötään "kesää talveksi",,,,
    Ihana tämä pieni "mummon-apulainen"
    ..kaus pilvet karkaavat...ihanat ,minä tykkään kanss tuijottaa kumpuplvejä/harsopilviä..ja äkki sisälle myrskypilvet tulee kohti:))
    Sinun kirjoituksesi ilo ja rauha ,välittyy tänne asti.
    Kiitos Majan Molla!! ihanasta tarinastasi!
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa sanoistasi!
      Yritän aina muistaa kaiken hyvän, vaikka elämässä tottakai on muutakin.

      Poista
  6. Ihanan suloinen mummun apulainen. Mukavaa aikaa, kun saa säilötä talven varaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin on säilöttävä, niin talvella ei ihan kaikkea tarvitse kaupasta kantaa.

      Poista