perjantai 6. maaliskuuta 2015

Räntää, vettä, lunta, tuulta ja hetkittäin aurinkokin kurkistaa


 Lunta riittää pihalla, vaikka vähemmän kuin monena muuna talvena. Pihahommat saa vielä odotella rauhassa. Lumiräntä sadetta satelee koko ajan ja kolea tuuli puhaltelee aukoilta.
Pöydällä pyörii kaikkea mahdollista, mutta kuvattavaa ei paljon synny. Näyttäähän se, että on tekemisen makua, kun pöydät ovat täynnä tavaraa ;)
Päivät juoksevat sitä vauhtia, että Molla ei meinaa pysyä mukana. Viikonloppua taas pukkaa, vaikka Majalla joka päivä sojuu melkein samaan mallilla.

Mukavia viikonlopun päiviä ja naistenpäivääkin jo toivottelen, jos ei ennen sitä tule asiaa tänne!

4 kommenttia:

  1. Minkälainen on siellä jäätilanne? Ollaan tulossa lähistölle ja mietitään, että arvaako ottaa pilkkivehkeet vielä mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on joka päivä jäällä ja velipoika hiihtää Saimaalla eli oletan jäätilanteen olevan aivan hyvä. Virtapaikkoja täytyy tietysti varoa.

      Poista
  2. Tällä viikolla on tullut ajettua useita satoja kilometrejä työajoa ja välillä ihan nauratti kun tuntui että tuli ikäänkuin näytteitä erilaisista sääoloista - muutaman tunnin aikana saattoi sataa vettä, räntää, paistaa häikäisevästi silmiin, olla kuiva tie tai tie täynnä jäisenä vellovaa loskaa...
    Itse tykkään mielummin oikeasta talvesta, mutta eiköhän se kevät sieltä tule. :)
    Mukavaa leppoisaa oloa ja naistenpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olisikin kunnon talvia, eikä tätä ainaista liukkautta. Maalla tiet ovat siinä kunnossa, että melkein vaan sisällä pysyy pystyssä.

      Poista