perjantai 16. tammikuuta 2015

ekat kortit ja lintuvieraita



 Taivas punersi eilen aamulla, mutta tänään on ollut tasaisen harmaata. Aukolla on tuuli kohissut ja lumiräntää sadellut. Tilhi ja punatulkku tulivat päivällä vierailulle. Onneksi parvessa oli yhdet linssiluteet, että sain kuvan. Muut kyllä leikkivät piilosta oksien välissä.


Muutaman kortin olen saanut aikaiseksi.Alimpia ajattelin miehisemmältä kannalta ja ylin menee tämän kuun synttärisakarille. Korttien tarve tulee yleensä yllättäen, vaikka yritänkin muistaa tehdä ajoissa läheisten kortit.
Varastot pursuaa materiaalia, joita yritän käytellä pois. Täytyy myöntää, että pienikin uusi juttu antaisi enemmän intoa.
Taas viikko on perjantaissa asti, mihin tämä aika arkaa.
Mukavia päiviä teille vapaalla tai töissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti